perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Ikuisuusprojekti.. tai ei sittenkään!



Valmista tuli! Pelkäsin tämän työn kestävän ikuisuuden valmistua. Kauanhan siihen menikin, sillä se on vaatinut ainakin kolme tai neljä ristipistoinnostusta. Innostus tulee aina silloin tällöin vaihtelevasti.. en oikein osaa sanoa, että tulisiko johonkin tiettyyn vuodenaikaan, ehkä ainakin keväisin. Tämän työn olen ostanut valmiina tekemispakettina muistaakseni pari vuotta sitten. Aloitin sen heti silloin, eli nopeasti laskettuna noin kaksi innostuskautta per vuosi. Ajattelin kehystää työn valkoisilla kehyksillä. Paspiksesta en vielä tiedä, katsotaan tarvitseeko.

Mukavaa, että keskeneräiset työni alkavat valmistua.. Nyt mieleni tekee jo niin kovasti pihalle ja puutarhan kimppuun. Ei jaksaisi enää istua sisällä muuta kuin puutarhalehteä lukien :´). Tänään Antin kanssa, Leevin nukkuessa pihalla, tutkiskelimme kukkapenkkejäni. Monet kukat mm. myskimalva, pikkusydän ja poimulehti ovat alkaneet työntää jo juurestaan uutta kasvua. Näin jo silmissäni multaisen käännetyn penkin, joka on täynnä limensävyisiä pieniä kukanalkuja. Ihanaa. Varastossa odottavat myös gladiooluksen sipulit istuttamistaan. Ostin taannoiselta Keskisen reissultamme pari pussia punaisia ja violetteja sipuleita.

Eilinen oli kokonaisuudessaan muuten niin tylsä päivä, että mukavan piristysruiskeen antoi Kaunis arki kotiisi Merjalta saamani Blogging with a Purpose tunnustus. Lämmin kiitos ja halaus hänelle siitä! Merjan blogi on myös yksi minun suosikeistani. Viidellehän tämä täytyisi jakaa, joten asiaa täytyy harkita.



Oikein mukavaa viikonvaihdetta kaikille teille blogiystävilleni. Minä aloitankin nyt urakan lastenvaatteiden kanssa. Täällä järjestetään sellainen keräys Venäjälle vietävistä vaatteista ja tavaroista, ja ajattelinkin laittaa sinne tällä kertaa jotain lasten vanhoja vaatteita. Viimeksi tyhjäsin oman ja mieheni vaatekaapit sellaisista vaatteista, joita ei enää tarvita. Olen hieman huono laittamaan omaa kirpparipöytää, vaikka itse tykkään kirppareilla kulkeakin. Joka tapauksessa nyt vaatteitten kimppuun!

5 kommenttia:

Merja K kirjoitti...

Aivan mahtava tuo ristipistotyö, siihen on varmasti täytynyt käyttää tunti jos toinenkin. On tosiaankin palkitsevaa saada keskeneräiset työt valmiiksi :) Iloista lauantai-iltaa!

Hanna kirjoitti...

Aikamoinen homma varmaankin ollut tuossa työssä!

Ja tuo heppa, mahtava lopputulos!

*Katinkainen* kirjoitti...

Ahkera näpertelijä olet!!!
Hepposesi on todella upea ja ristipistotyö erihieno!!!<3<3<3

Minunkin pitäisi ottaa vaatekaapit siivouksen alle!!!
Esikoisen vaatekaappi tyhjentyisi kertalaakista,sillä hän on kasvanut talven aikana hurjasti!!!
Sen jälkeen olisi syytä suunnata vaateostoksille!!!
Lapsille saisi alvariinsa ostella jotakin päällepantavaa!!!
Se käy melkein työstä juosta kaupoissa metsästämässä vaatetusta kolmelle kersalle!!HUHHUH!!
Äippä kulkee samoissa loimissa kesät talvet ja kauhistelee ihmisten ilmoilla itseään,kun havahtuu katselemaan nukkavieru tamineitaan!!!
Äiti jää aina paitsi!!
Ensin on huolehdittava lapsista ja siinä tohinassa äiti jää auttamattomasti viimeiseksi!!
No,eipä tuo täällä kotosalla oleilevalle ole niin vaarallista!!!Mutta,sitten kun olet lähdössä johonkin,ensimmäinen ajatus on:mitä ihmettä laitan päälleni!!?=O)

Nora kirjoitti...

Ison työn olet saanut valmiiksi. Hienoa. Työn valmistuminen on aina hetki, jolloin voi olla ylpeä itsestään. :)

Maissi kirjoitti...

Hei kaikki! Näin isoja töitä saa harvoin valmiiksi, joten itsekin olen tosi tyytyväinen.

Essun tasku: Minulla ihan sama, eli omien vaatteiden hankinta jää aina viimeiseksi. Nyt olin onnellinen kun kerrankin olin hankkinut jo syksyn alesta vanhemmalle pojalle tuulipuvun. Ja nyt kun kevät yllätti, sain kaivaa sen esille, eikä tarvinnutkaan lähteä heti ostoksille!