sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Laskiaissunnuntai

Viikonloppu ja sunnuntai. Viikko on kulunut nopeasti töissä, kotona ja jopa harrastuksissa. Kävin pitkästä aikaa entisöinnissäkin. Eilen olimme siskojeni kanssa lähikaupungissa ostoksilla. Ihanan piristävää, vaikka en mitään erityistä ostanutkaan. Vähän itselle ja lapsille käyttövaatteita. Perjantaina kahvittelimme pienellä porukalla mieheni syntymäpäivää. Tarjolle tein muun muassa tosi helppoa ja ihanan makuista Pätkis -kuivakakkua. Ja pöytään oli pakko hakea nätti tulppaanikimppu. Muutenkin olen laittanut jo muutamia pastellinsävyisiä ja keväisiä tyynynpäällisiä, sekä vaihtanut liinan vaaleanpunaiseen.



Käsitöistä vuorossa ovat olleet kuvassa näkyvät ihanat pinkit säärystimet ystävälleni syntymäpäivälahjaksi ja itselle lapaset.
Nuo turkoosit lapaset valmistuivat muuten jo siellä Rukalla, aikaa kun oli sisällä istuskelemiseen.. Olen neulonut ne alpakkalangasta. Tein isokokoiset ja huovutin ne lopuksi koneessa sopivan kokoisiksi. Tarkoitus on vielä kirjoa niihin jotain nättiä kuviota ainakin valkoisella.



Illalla ovat järjestämäni lastenvaatekutsut. Nyt täytyisikin rientää tekemään suunnittelemiani laskiaispullia tarjottavaksi.
Äsken herkuttelimme laskiaissunnuntain kunniaksi vohveleilla. Testasimme mieheni lahjaksi saamia Mikki vohvelirautoja. Tavallista parempaa oli tämän muotoisena :´)



Sitten tuohon lupaamaani arvontaan!

Eli blogini yksi vuotiaan taipaleen ja ison kävijämäärän eli teidän kunniaksi laitan pystyyn arvonnan. Valitsin tyopaikkani myymälästä muutaman Lapuan kankureiden kauniista pellavaisista keittiöpyyheliinoista. Arvon kaksi voittajaa. Aikaa osallistumiseen on viikko, eli ensi sunnuntaihin 1.3. saakka. Jätähän kommentti, niin olet mukana arvonnassani!


24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun noista lapasista tuli mukavan näköiset! Kauniin värisiä tulppaaneja. Illalla nähdään.

t.Taru

kotiäiti kirjoitti...

Ilomielin arvontaasi osallistun! :) aurinkoista kevättä!

Tilu kirjoitti...

Hienot tumput ja niillähän on tarina. Ne muistuttavat erillaisesta hiihtoreissusta. Minäkin kudoin kaksinkertaisesta 7-veljeslangasta luonnonvaaleat palmikkoneulesukat viime vikolla potiessani flunssaa Vuokatissa.

Anne O. kirjoitti...

Ihanat nuo turkoosit lapaset! Anoppini on tehnyt minulle vastaavia Huopasesta ja kirjaillut niihin kukkia ja ne on sekä kauniit että miellyttävän lämpimät.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Mukaan arvontaan tottamaar :)Kaunista kevättä!

Ida kirjoitti...

Onpas ihania kuvia ja erityisen herkullisen näköisiä vohveleita ;)

marikan kirjoitti...

Sinullakin on näköjään hyvä maku astioitten suhteen ;) Pentikin tapiota tarkoitan =)

Sanna Tallgren kirjoitti...

Mukaan arvontaan. Ihanat turkoosit lapaset!!

Nina kirjoitti...

Ojoi tuollaiset tumput ja varsinkin tossut oisivat iiihanat miunlaiselle vilukissalle. Tarttee varmaan kaivaa ohjeet jostain...ja tulppaanit ovat vaan niin oikeita kevään tuojia!
Ja arvontaan mukaan -kiitos- koska käspyyhkeit ei oo ikuna liikaa =)

Anonyymi kirjoitti...

Onne avuoden ikäselle! Herkullisen väristä säärystinlankaa, nam! :)

Teija

Elsa kirjoitti...

Mukana arvonnassa, hiphurraa!

Päivi kirjoitti...

HEI!
Arvonnassa tottakai mukana, ja vielä kuin näin sellasen lahjan mikä olisi tervetullut.Olen löytänyt kirpparilta lähes samanlaisia muutamia ja ajattelin että voi kun sais samanlaisia lisää...

Ipu kirjoitti...

Hei, mielelläni mukana arvonnassa myös:-)

Heli kirjoitti...

Tulppaanit ja säärystimet sävy sävyyn. Kauniit ja LÄMPÖISET lapaset (mulla Huopasesta -kyllä tarkenoo)
Mukaan arvontaan, olisipa kivoja pyyhkeitä, niin kuin kaikki muukin Lapuan Kankureitten tuotanto.

Marielisa kirjoitti...

Jätänpä minäkin tänne tassunjäljen ; )

Aivan ihanat nuo huovuttamasi lapaset, jo tuollaisenaankin, ilman koristuksia! Ja mikä ihana väri säärystimissä...

Harmitus kyllä tuo teiden lomanne, ikävää kun satuitte sairastumaan. Tiedän kokemuksesta tunteen, sillä meillä kans yksi kauan odotettu neljän serkuksen + perheiden juhannusviikko meni pilalle vatsataudin iskettyä suurimpaan osaan porukasta :(

Mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa sinulle ja perheellesi!

Miia kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa...teillä on samanlaisia muuttopuuhia tiedossa kun meillä oli juuri.

Tiia kirjoitti...

Moikkelis!
Onnea 1-vuotiaalle tosi kauniille blogillesi!!

Tuon pätkiskuivakakun ohjeen voisin sulta nappaasta. Kuulostaa niin hyvältä. Ja onnea isännälle, vähän myöhässä, mutta kumminkin =) Hauskat vohveliraudat on saanut. Mukavia käsitöitä olet tehnyt, piristävän keväisen värisiä!

Ilman muuta arvontaan mukaan!

Mukavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

Voi että miten kadehdittavan ahkera kodinhengetär oletkaan :--) <3 Lapasia, lettuja, pullia, kukkia... Oih! Kiitos kivasta blogista :--)

Piitu kirjoitti...

Mieluusti osallistun arvontaan :)Aivan mahtavan väriset nuo lapaset :)

Merja K kirjoitti...

Heissan, mukana ollaan, houkutteleva palkinto :)

Kuivakakku kuulosti herrrrrkulliselta, ehtisitkö laittaa jossain vaiheessa ohjetta?

kati kirjoitti...

Ihania käsitöitä! Varsinkin nuo turkoosit tumput saivat heti iloiselle mielelle! Tuota pätkiskakkua en ole vieläkään kokeillut, vaikka niin monet sitä kehuvatkin. Olen varmaan niin laiska leipuri ;)

Ja samat sanat mitkä sinä jätit blogiini, että kiva on seurailla teidän elämää näin ihanaisen blogin välityksellä. Onnea siis vuoden ikään ehtineelle blogille!

... ja arvonnassa tietty mukana. Lapuan kankureitten tuotteet ovat kyllä niin syvällä sielussani, että lisäpyyhkeille löytyy aina tilaa kaapistani ;)

kata kirjoitti...

Pätkiskakkua...nam...
resepti olisi kiva saada!
Tulppaanit tyylikkäästi kuvattu.
Ja keittiöpyyhkeet, eli tietty haluan osallistua arvontaan:)
Kivaa kevään odottelua!

Anonyymi kirjoitti...

Suloiset lapaset..ja miten ihastuttava väri!
Osallistun minäkin arvontaan.
terkuin
Pipu

Anonyymi kirjoitti...

Onpas pirtsakan näköiset lapaset. Voi, että kun rupesi tekemään mieli vohveleita...Pitää varmaan tehdä itsekin pitkästä aikaa vohveleita.

Osallistuisin mielelläni arvontaan.

t. Syysäiti