maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Hopeasavesta

Heissan! Kerroin viimeksi, että olin ollut hopeasavikurssilla. Tällainen koru sieltä sitten syntyi. Riipukseksi kaulaketjuun ajattelin laittaa. Hopeasavi on tekniikkana ihan kiva, mutta nopeana täytyi olla korua tehdessä, nimittäin savi kuivui nopeasti. Hopeasavi on melkein kuin tavallista savea, eli siihen on helppo painaa erilaisia kuvia ja muotoja. Itse kaulin saven ovaalin muotoiseksi ja painoin sitten kuvion hopealusikan päällä. Pisteet tein puutikulla.



Työn kuivuttua se poltettiin uunissa, jolloin se muuttui lähes sata prosenttiseksi hopeaksi. Viime viikon maanantaiaamuna minua odotti polton jälkeen valkoiseksi muuttunut koru, joka harjattiin kiiltäväksi. Kuvio näkyi melko vähän, joten päätin patinoida sen. Siihen hommaan sainkin hyvän ja ekologisen vinkin, oikean patinointiin käytettävän kemikaalin sijasta. Kerron sen nyt täälläkin, että jäisivät myrkyt käyttämättä :´)
Ensin keitetään kananmuna ja se pilkotaan. Kananmuna laitetaan pussiin tai rasiaan, sen toiselle reunalle, kuumana. Koru laitetaan samaiseen pussiin tai rasiaan, mutta niin, ettei se kosketa kananmunaan. Pussi tai astia suljetaan ja annetaan olla noin tunti tai pari. Tämän jälkeen koru on mustunut kauttaltaan ja se pestään pata padalla puhtaaksi. Ja valmiiksi tuli. Kaunis patiointi mitään myrkkyä käyttämättä!



Edellinen viikkomme vierahti taas kuin siivillä, kuten varmasti huomasittekin, en edes viikonloppuna saanut tekstiä aikaiseksi...
Täytynee kertoa, että kyllä ne pojat ovat poikia.. Mieheni osti Antille, hänen kauan haaveilemansa mönkijän. Siis ihan oikean sellaisen, lasten oman. Perjantai-iltana sitten harjoiteltiin ja poika päästi jo pian kuin vanha tekijä! Nyt on sitten pitänyt käydä ajalemassa harva se päivä mummulan markilla, kun on tilaa päryyttää. Hauskaa tosiaan, että miten voi oppia niin nopeasti kaasut ja jarrut ja sladit ja kaikki!
Mönkijäajelun lisäksi pääsimme pitkästä aikaa viikonloppuna myös viettämään iltaa kahdestaan, tosin ihan hyvässä seurassa, mutta yhdessä ulos. Edellisestä kerrasta onkin jo vähän aikaa.
Meillä on tässä nyt myös edelleen sitä juhlien sumaa. Ensi viikonloppuna ovat serkkuni häät ja sinne on etsitty vaatteita menneellä viikolla kissojen ja koirien kanssa. Lapsilla on jo sopivat vetimet, mutta vielä täytyisi itse päättää sopiva asu. Kauppaan en taida enää lähteä. Mulla on kyllä muutama ihan sopiva vaihtoehto, mutta kun ovat mustia. Täytyisi jotenkin yrittää keventää vaikutelmaa. Harkinnassa siis.. Palailen taasen, voikaahan ystäväiseni hyvin!

9 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Ihana riipus! Oletpas taitava korujen valmistajakin;)

Apua, mönkijä! Onneksi ei asuta niin maalla, että joutuisi sellaisen hankkimaan;) No toisaalta, se on varmasti kiva peli kun oppii varovasti ajelemaan. Ja eihän noita lapsosiaan voi pumpulissa kasvattaa.

Mukavia hääjuhlia! Varmasti löydät oikein kivat kuteet:)

Elsa kirjoitti...

Minäkin olen tuohon hopeasaveen innostunut, oikeassa olet pitää olla nopea. Itse esiharjoittelin harjoittusaven ja sinitarran avulla. Kauniin riipuksen olet tehnyt. Kiitokset patinointivinkistä!

P.S. Käythän blogissani, minullakin juttu hopeasavesta... :)

Tiia kirjoitti...

Moi! Tosi nätti koru! Mukavia kursseja teillä sielä. Vai mönkijä =) Kyllä ne pojat vain nopsasti oppii nuo vekottimet. Antti varmasti innoissaan moisesta pelistä.

Heli kirjoitti...

Aivan i-ha-na koru!!!

MariKoo kirjoitti...

On kyllä tosi kaunis koru! Ja hauskan idean olet keksinyt siihen koristeeksi!

Vai on teidän taloon tullut mönkijä! :) Itse olen kyllä moneen kertaan paasannut, että meidän huusholliin ei sitten mitään mönkijää tule, mutta pahoin pelkään, että jonain päivänä (toivottavasti monta vuotta myöhemmin) vain huomaan katselevani ikkunasta, kun poika siellä ajelee isänsä kanssa mönkijällä kuin heikkopäinen... Sitä odotellessa... :)

Krisse kirjoitti...

On niin ihania hopeatöitä..tuo riipus on hieno.taatusti omaperäinen..
olet kyllä taitava...

marikan kirjoitti...

Minuakin kiehtoo tuo hopeasavi...hienon riipuksen sait aikaiseksi.

Merja K kirjoitti...

Kaunis koru, alan itsekin innostua tuosta hopeasavesta. Täytyypä tutkailla kursseja :)

Onnea asun etsintään!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana koru! Kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoselta materiaalilta tuo hopeasavi.

Voi noita poikia!