sunnuntaina, maaliskuuta 08, 2009

Juhlia ja lahjoja

Viime vuonna taisin kirjoittaa samaiseen maaliskuun alun aikaan synttäreiden sumasta, joka osuu meillä tähän vuoden aikaan. Synttärisankareina ovat kummityttömme, mieheni sisko ja muutama ystäväni. Tänä vuonna tähän samaiseen viikonloppuun osuivat myös mieheni serkun rippijuhlat. Kakkua on siis syöty ja jo menneillä viikoilla lahjoja on osteltu kiitettävästi. Tapasimme eilen, eli lauanati-illalla myös uusimman poikien pikkuserkun toista kertaa ja vauvalahjan aikakin oli nyt.

Olin päättänyt tildailla hänelle jotain lahjaksi, koska tiedän äitinsä ihastelleen kovasti Tildajuttujen tyyliä. Päädyin lampaaseen, jollaista en ollut vielä aikaisemmin tehnyt. Lammas oli minusta helppo ja melko nopea. Paljon kylläkin käsinommeltavaa, koska kädet, jalat, korvat ja koristesydän kiinnitettiin kaikki käsin. Lampaasta tuli minusta oikein suloinen. Oli tosi kivaa tehdä taas jotain Tildaa pitkästä aikaa.. Meillä oli Pohjanmaan Tildaajien tapaaminenkin torstaina. Tuon tapaamisen aikana ehdin saada työn jo melko pitkälle, vain käsinompelut jäivät kotiin. Ja tällaisen lammaksen, kuten Antti sanoisi, sain valmiiksi.






Kuva täytyi laittaa vielä tästä kahvipurkistakin, joka päätyy kahvipaketin kera myös lahjaksi. Minusta se on niin ihanan keväinen ja pirteä.



Huomenna taas olisikin työpäivä, arki jälleen. Perjantaina meillä oli muuten töissä hopeasavikurssi. Jouduin lähteä aikaisemmin ja työni jäi uuniin kun lähdin. Aamulla säntään jännittyneenä katsomaan lopputulosta.. Tekniikka oli minulle täysin uusi ja jo siksikin todella mielenkiintoinen. Hauska nähdä, millainen työstä tuli. Voisin laittaa kuvaa vaikkapa tännekin.

Varasin kirpputoripöydän ensi lauantaista alkaen, joten viikolla täytyisi katsella myytäviä juttuja. Pöydälle pääsevät nyt ainakin kaikki vihreät 24 h astiani. Ajattelin laittaa astiaston vaihtoon ja alkaa keräämään Koko-sarjaa. Mikäli joku muuten haluaisi kartuttaa omaa samaista sarjaansa, jonka valmistus on jo lopetettu, myyn astiat hintaan 4 e / kpl, kupit, lautaset kaatimet ym.. Laitahan viestiä spostiin, jos olet kiinnostunut jostain :´). Lisäksi haluan päästä eroon käyttämättömistä takeista ja kaikesta mahdollisesta ylimääräisestä...
Mukavaa naistenpäivää ja tulevaa viikkoa!

16 kommenttia:

marikan kirjoitti...

Täydellisen ihana Tildalammas. Mitä kangasta tuo vartalo on? Itsekin olen ajatellut ompelevani tuolaisen lampaan, mutta en ole ollenkaan käsinompelun fani, joten en ole vielä tarttunut tuumasta toimeen.

kati kirjoitti...

Teilläpäs siellä on riittänyt vipinään juhlarintamalla. Tosi ihanan "lammaksen" olet pilttilahjaksi ommellut! Minä olen suuri lammasfani, joten tuo kyllä osui ja uppos minuun heti ;)

Minäkäkin olen katsellut vanhoja astioita ym. sillä silmällä että vaihtoon pitäisi ne saada. Toivottavasti sinulla kauppa käy hyvin! Mukavaa viikkoa!

Tiia kirjoitti...

Ihana lammas! Itsekin juuri sain kanan valmiiksi ja siinäkin riitti tuota käsinommeltavaa. Ja voi ihanuus tuota kahvipurkkia. Ihan mieletön, ei voi olla ihastumatta! Vinkkaapas mistä tuollasia saa. Kirpparipöytä kävi mieles pikkuisen itelläkin, kun vaatteita kaappiin viikkasin eikä yhtää olis pahitteeksi raakata tuota omaa astiavarastoakin.
Mukavaa alkavaa viikkoa.

Heli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Elsa kirjoitti...

Ihanan värinen kaffepurkki!

Kiva kun kävit, ja tulin heti vastavierailulle. Minullakin on viikon päästä toinen hopeasavikurssi, ja oikeassa olet, pitää olla valmiina korusuunnitelma, kurssilla ei paljon aikaa sitä varten ole. Saas nähdä mitä syntyy.

Mukavaa uutta viikkoa!

Maissi kirjoitti...

Moi kaikki!

Marikan: Lampaan vartalo froteeta, luonnonväristä. Käsinompelua tosiaan kyllä riitti :´)

Kati: Vipinää tosiaan on riittänyt. Viikonloppu onkin kulunut kuin siivillä..
Toivotaan, että kauppa käy, kunhan vaan nyt saisin ensin tavarat hinnoiteltua ja myyntipöydälle asti.

Tiia: Kahvipurkki oli minustakin ihan syötävä! Paikallisesta Halppiksesta sen ostin.
Mäkin kyllästyin ajalehtaviin tavaroihin, joita ei enää käytetä. Ja astiasto, sen vaihtamista olen miettinyt jo kauan.

Heli: Minustakin kiva lampi :´). Hauskasti sanottu.
Tavarat vien tähän paikalliselle kirpparille, kokeilen miten siellä menee. En ole aikaisemmin siinä kokeillut, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Heli kirjoitti...

Hopeasavi kuulostaa kiehtovalta; laitahan ihmeessä tännekin kuvia!

Lystikäs "lampi"! Esikoisemme sanoi pienenä lammasta lampiksi.

Pirteä kaffipurkki! Ja kiva ajatus viedä tuliaisiksi kaffipaketteineen. Samanlaisia on purkkeina, kolmen eri kokoisen sarjana.

Minne kirpparille olet kippojasi, kuppejasi ja muita mukaviasi viemässä? Olisipa ihanaa uusia astiastoa, mutta toistaiseksi mennään näillä nykyisillä, jotka ovat kyllä tosi kivat.

Maissi kirjoitti...

Hei Elsa, kiitos vastavierailusta!
Innolla odotan kuvia uusista töistäsi. Mukavaa viikkoa sinullekin!

Ja Heli: En tiennytkään, että tuota muumijuttua on purkkinakin. Täytyypä pitää silmät avoinna! Muumit on niin ihania. Siks mietin muuten sitä Koko astiaston hankkimista uudeksi vaihtoehdoksi, kun sen värit sopis hyvin muumimukienkin kanssa.

Merja K kirjoitti...

Tuo muumipurkki on aivan ihana, miten keväinen olo siitä tuleekaan. Ja suloinen Tildalandian lammas, omat ompelut ovat olleet vähän jäissä viime aikoina ;)

Laita jooko korusta kuva näkyviin, olisi kiva nähdä. Niin ja luistavaa alkavaa viikkoa!

Ida kirjoitti...

Lammaksen <3 paikka jo löytyi ja kaikki sitä täällä ihailemme!! On taas niin ihana, että kun vain osaisi, että voisi itsekin aloittaa tildailun.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lammas!

Laitahan tosiaan kuvaa siitä hopeasavityöstäsi! Aivan uusi tuttavuus mulle, en ole edes aiemmin kuullut moisesta. Jään innolla odottelemaan kuvia.

Mukavaa viikkoa!

maano kirjoitti...

voi vide mikä päkä :)

Maaka kirjoitti...

Mun pitää pomppia tänne pitkän kautta etten ole hetkeen löytänytkään :) Nyt tulin oikoreittiä kun pätkiskakkua vinkattiin... Sitä mäkin olen viimeiset parikertaa tehnyt, yleensä en kans kuivakakkua tee.

Hauska lammas :)suloinen pirttimuru.

Onnea kaupan käyntiin, mä en oo ku kerran käynyt paikallisessa kun se tuli takas ja pian se taas lähtee... Iloinen palvelu :D

Me asustellaan vanhantien varres oikeala puolella, pellon yli näkyy, joku satametriä ennen taimimyymälää.

Kävinki työpaikallas ekaa kertaa kaverin kanssa ostoksilla tällä viikolla. Kankaita! Mun tenavat sie on ma huhtoneet ja juosseet. :S

Anne O. kirjoitti...

Minäkin juuri luovuin kirpparilla 24 h kahviastiastosta. Hyvin meni kaupaksi, taisi tulla laitettua vähän liian halpa hintapyyntökin, kun en muistanut, että valmistus on lopetettu.

Ihania nuo Tildat, voi kun jaksaisi itsekin alkaa väsäämään.

Heli kirjoitti...

Maissi, niitä muumipurkkeja on (kaffipurkin lisäksi) kolmea eri kokoa Citymarketissa, yksitellen eikä sarjana.
Mukavaa viikonloppua!

Maissi kirjoitti...

Moi Merja: Purkki oli minustakin syötävä! Hyvää viikkoa sinullekin. Ihana, että vierailit taas.

Ida: Kiva, että lammas sai hyvän kodin ja oman paikan. Kyllä sä osaisit tehdä, jos vaan aloittaisit eka jostain helposta.. Sulla on varmasti käsillä tekeminen jossain geeneissä :´)

Taru: Korujutun kirjoitin juuri :´) Mukavaa viikkoa teillekin!

Maano :´)

Maaka: Vai on kirppari lähdössä poikke?? Mul nyt siel tavarat ja ainakin parin ekan päivän ajalta hyvä kokemus.
Tiedänkin nyt teidän talon ku kerroit sijaintia. Taimimyylässä tulee käytyä paljonkin kesäisin ja yhdet kaverit asustelee siellä päin.
Vai kävit meil myymälässä,olisit vaan kysynyt mua. Siin toimistos istuskelen pääasiallisesti nykyään. Olis ollut kiva tavata!

The Siren: Saapa nyt tosiaan nähdä, et miten mun vihreet 24 h.t käy kaupan, kaatimet oli jo menny,mut muuta ei vielä.. Toivotaan, et pääsen eroon! Sais ostaa uuden.

Heli: Huomasin purkit kans sittarilla, ku pysähdyin kauppaan työmatkalla. Hyvältä näyttivät nekin.

IHANAA, ETTÄ VIERaILETTE BLOGISSANI!