sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Muistatteko?

Tänä viikonloppuna sain mukavan yllätyksen :´). Muistatteko tuolin, jota aloin korjailla viime keväänä entinöintipiirissämme? Vanha mummulan vintiltä, paappani kätköistä löytynyt koristeveistetty tyoli, joka oli majaillut vintillä jo tuohon mennessäkin varmasti noin 30 vuotta! Sain sen keväällä puuosiltaan valmiiksi ja opettajamme lupasi hoitaa sen verhoiltavaksi työpaikalleen. Sovimme, ettei tuolilla ole kiire ja niinpä sainkin yllättäen viestin, että nyt se olisi valmis! Ihana lopputulos mielestäni!!!

Sisustuksessamme tuoli on ehkä hieman kummajainen väriltään, koska mustaa ei meillä juurikaan ole. Tuoli kun oli kuitenkin alkuperäiseltä väriltään musta, olisi noiden koristeveistokohtien vuoksi työ ollut ihan mahdoton, jos olisin aikonut sen maalata jonkun muun väriseksi.. Pidän kuitenkin lopputuloksesta niin paljon, että jonnekin sille täytyy järjestää arvoisensa paikka ja jotain tummaa juttua kaveriksi.



Tässä alla vielä kuva muistin virkistykseksi tuolista, josta olin jo enimmät pölyt tampannut pois :´)



Mukavaa alkavaa viikkoa!

10 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Tosi kaunis. Ja väri on hyvä. Varmasti istuu teille paremmin kuin hyvin:)

Mari

Merja K kirjoitti...

Oi mikä tuolikaunotar :) Ja on sitä paitsi ihan kiva, että sisustuksessa on jokin "musta lammas", jolla on vielä noin hieno historia.

Iloista alkavaa viikkoa, toivotaan että kirpakka syyssää jatkuu!

Tiia kirjoitti...

Hieno tuoli ja oli kiva nähdä sinun iloinen reaktiosi ;) Löytyy varmasti paikka sille. Mukavaa alkavaa viikkoa!

jaana kirjoitti...

Hyvin kaunis tuoli. Verhoilussa on erikoinen ja rohkea valinta, mutta ehdottomasti täysosuma!

Maissi kirjoitti...

Hei kaikki!

Kiitos mukavista sanoistanne! Uskon, että paikka sille löytyy vielä.

Krisse kirjoitti...

Kyllä olet kovan työn tehnyt entisöidessäsi tuolin. Ja lopputulos onkin sitten loistava. Ja mustahan on hyvä väri tuolille..
-Krisse-

Anki kirjoitti...

Heipsansaa!

No jo on kähee tuoli =0) voit olla ylpeä aikaansaanoksestasi!!
Oikein kodinhengettären valtaistuin =9 Tuollaisen taidon minäkin haluaisin oppia.

Hymyjä ja hyvää tuulta viikkosi varrelle!!

Maissi kirjoitti...

Hei Krisse ja Anki!

Kiitos teillekin kommenteistanne. Niitä on mukava lukea. Tuolista tuli minustakin ihan hyvä :´)

maano kirjoitti...

tuolista tuli kyllä huikean hieno

Maissi kirjoitti...

hei Maano! Kiva kun poikkesit ja jätit mukavan kommentin!