tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Suunnittelua ja valmistelutöitä

Tänään päiväni kului töissä.. Niin, töissä :´) Olen lupautunut Seinäjoen käsityömessuille 3.-5.10. töihin. Tehtävänäni on myös hyvin pitkälti suunnitella osasto ja toteuttaa se. Menen Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry.n myymälän; Rustoopuorin Tilda osastolle.

Tänään kävin katsastamassa tuotteet, jotka olimme tilanneet. Hauskaa! Kankaita, nauhoja, nappeja, papereita, leimasimia, tarvikepaketteja, tarroja yms. mielenkiintoista.. Tildan tilkkupeittoni kanssa pitää nyt myös erityisen kiirettä, koska se tulisi saada messuille näytille. Tuntuu, että illat kuluvat liian nopeasti! Mutta eiköhän se valmiiksikin saada.



Olin iloisesti yllättynyt, että vielä löytyi innokkaita anna hyvän kiertää ketjun jatkajia! Kiitos teille! Laittakaahan sinisen talon sähköpostiin osoitteenne, niin pikkujoululahjat löytävät luoksenne :´)

Vaikka tänään olikin kiva ja tavallisesta arjestamme poikkeava päivä, tapahtui tässä naapurikaupungissamme niin kamalia asioita, että mieli on ollut murheinen. Mihin tämä maailma oikein menee.. Siskoni on opettaja ja mietin asiaa paljon myös hänen kannaltaan. Ajellessani tänään töihin näin todella paljon ambulansseja, poliiseja, palokunnan autoja. Kaikilla kiire, pillit vinkuen ajoivat kohti tapahtumapaikkaa.. Järkytys oli suuri kuunnellessani samalla radion uutisia tapahtumista.

Mutta nyt täytyy rientää jo nukkumaan, sen verran tällaiset päivät verottavat, että väsymystä pukkaa oudoksesta. Leevikin on taas öisin innostunut pitämään muitakin hereillä.. Palailen taas, kunhan ehdin!

13 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Sulla varmasti riittää puuhaa, mielekästä sellaista noiden käsityömessujen tiimoilta. Huvittais kovasti kans niihin päästä, mutta taitaa jäädä tällä kertaa haaveeksi... Ihana tuo kangaskuva =)

Tuo hyvinkin tutussa kaupungissa tapahtunut tragedia kosketti kyllä tännekin kovasti. Ja samoja kysymyksiä heräsi itselleni. Huh huh, ..

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa messuhetkeä. Kiva että pääset sinne Tildan tiimoilta!
Se on kyllä niin huippu kivaa touhua,että vois tehdä useemminkin. Laittelehan kuvia jos saat otettua sieltä.

Maissi kirjoitti...

Hei Tiia!

Mukavaa hommaa todella, mutta puuhaa piisaa. Mallikappaleita pitäis ehtiä kovasti valmistaa!

Etkö pääse messuille? harmi...

Eilen tapahtui todellakin kauheita juttuja, jotka koskettivat kyllä kovasti..

Hei Kasil!

Kiva, että poikkesit aarteissa :´) Mukavaa puuhaa on joo.. hommaa vaan piisaa. Täytyy joku valjastaa kuvaamaan. Itsellekin haluaisin kuvia sieltä.

Mari kirjoitti...

Kuullostaapas kivalta touhulta tuo messuilu! Ja se sinun peittosi on niin ihana, että sitä esittelisin mielelläni;)

Kyllä tosiaan vetivät Kauhajoen tapahtumat mielen maahan... Pelottavia juttuja!

Kaikesta huolimatta mukavaa keskiviikkoa:)

Miia kirjoitti...

Hei!
Meilläkin on jo arki normalisoitunut lapsen syntymän jälkeen joten taidanpa lähteä myös messuilla käymään ja mm.sua moikkaamaan jos vihdoin tavattaisiin.
Siellä on aina niin paljon kaikkea hypisteltävää ja kivaa osteltavaa että pitää pakata kassillinen rahaa mukaan.

Maissi kirjoitti...

Hei Mari!
Kiitos peittokehusta :´). Kyllä sen minustakin kehtaa näytille laittaa.

Eiliset tapahtumat koskettavat niin läheltä, kun uhrien joukossa oli viisi kotipaikkakunnaltani. Uhrit ovat suurinpiirtein nuorimman siskoni ikäluokkaa ja vanhempieni tuttujen ihmisten lapsia. Niin surullista...

Hei Miia!
Olisi tosi hauskaa, jos nähtäisiin!! Osoitteesi on muuten edelleen antamatta siskolleni, kun en muista sitä koskaan lähettää.. Varaahan aikaa messuille ja lähde vauvelin kanssa matkaan! Niin minäkin olin viime vuonna Leevin kanssa. Hän oli tuolloin vajaan kuukauden ikäinen :´). Kiva, jos arkenne alkaa jo rullata. Vauvan kanssa on aina se alun "opettelu" rytmeihin ja muihin juttuihin. Siellä messuilla oli muuten viime vuonna sellainen vauvan hoito ja imetystilakin :`)

Merja K kirjoitti...

Kylläpä sinulla on kiva projekti käynnissä - messuilla oleminen on niin mukavaa ja piristävää.

Kiirettä näköjään pukkaa sielläkin. Päivät menevät ihan liian nopeasti..

Tsemppiä ja halauksia sinne!

kati kirjoitti...

Olisi kyllä ihan pakko päästä noille messuille parin vuoden tauon jälkeen. Katsotaan saisinko ammaa mistään.

Ja voi tuota kamalaa tiistaista tragediaa. Ei ollut kyllä kivaa vetää ensimmäistä kertaa lippua salkoon täällä omassa kodissa, puolitankoon siis suruliputuspäivänä. Mä en pysty oikein edes vielä käsittämään koko tapahtunutta ja sitä että näin lähellä jotain näin kamalaa voi tapahtua :(

Julia kirjoitti...

Hei!

Ihastuinpa heti noihin kankaisiin (ovathan ne kankaita?), joita tuossa kuvassa on! Osaat varmaan kertoa, mistä saisin esim. tuota vaaleansinistä punaisilla ruusuilla varustettua kangasta? Sopisi niin kivasti meidän tietokonehuoneeseen :)

Ihana blogi sinulla! Minä vasta aloittelen.. :)

-Julia

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Maissi! Varmasti todella mukavaa vaihtelua arkeen tuo messujen järjestely! Mullakin on tarkoituksena tulla sinne käymään, näillä näkymin jo perjantaina :-), odotan innolla. Aivan ihanat nuo tuolit!!

~Maria~ kirjoitti...

Onpas herkullisen näköisiä kankaita!

Heli kirjoitti...

Viikon kuluttua yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista! Oletko perjantaina hommissa käsityömessuilla? Oon silloin tulossa heti puolilta päivin; la ja su en valitettavasti pääse (tapana on ollut käydä vähintään kahtena päivänä).

Jotain ihan hirveää tuo Kauhajoen tragedia. Jokelan tapaus toi todellisuudeksi sen, että tällaista voi tapahtua Suomessakin; tämä nyt sen järkyttävän tosiasian, että tällaista voi tapahtua ihan missä tahansa, milloin ja kenelle tahansa, lähellä.

Maissi kirjoitti...

Moi Merja!
Kiirettä pukkaa joo.. messuilla olosta minäkin nautin. Kivaa tiedossa!
Halit sinnekin :´)

Kati;
Yritähän saada amma ja päästä hetkeksi hengähtämään remonttikiireiltänne! Omaa aikaa edes vähäsen. Olisi kiva nähdä!

Ja tuo Kauhajoen tapahtuma on edellen jotain niin käsittämätöntä, ettei tahdo todeksi uskoa.

Julia;
Kiva, kun poikkesit! Kuvassa on todella kankaita! Pääasiassa tildaa, mutta muitakin. Huomasin, että kuvani värit ovat hieman vääristyneet. Kangas, josta kysyit on valkoisella pohjalla punaisia ruusuja.. eli ei sit taida soveltua teille.. Ja juuri tuota kangasta emme saaneet edes myyntiin messuille. Harmi.

Taru!
Nähdään messuilla :´)

Maria;
Kankaat ovat tosiaan suureksi osaksi Tildaa, mutta myös omista kätköistäni löytyneitä muita tyyliin sopivia.

Heli;
Messuilla olen koko viikonlopun, eli perjantaista sunnuntaihin. Tule ihmeessä käymään osastolla. Olisi hauska tavata :´)

Kyllä Kauhajoki aiheutti minullekin ahdistusta siitä, miten emme ole enää turvassa missään.. On tämä jotenkin niin mahdoton asia käsittää..