perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Messuilla

Pikainen postaus... Kyllä on kulunut viikko nopeasti, ei muuta voi todeta! Ihan tajutonta härdelliä! Päivät lasten kanssa ja illat Tildaa. Mallikappaleiden väkerrystä ja ohjeiden, osaston ja työnäytösten suunnittelua ym. Maanantaina huomasin vielä kaiken muun lisäksi, että tukkakin on venähtänyt ihan mahdottoman pitkäksi ja kamalan näköiseksi.. Ja eikun kampaajaa soittamaan. Onneksi yksi tuttava leikkaa kotonaan ja hänen kampaamonsa on auki myös maanantaisin. Niinpä soitin hänelle. Ajattelin vielä, että kun kerta tällä viikolla tarvitsen paljon lastenhoitajaa, niin en taida kehdata kysyä enää ketään keskiviikolle, jolloin sain ajan. Päätin, että koska kampaamoaika osuu juuri Leevin päiväuniin, niin hän voisi nukkua autossa tuolla kampaajaystäväni luona (täällä maaseudun rauhassa, omakotitalon pihassa) ja ottaisin vain itkuhälyyttimen mukaan. Anttikin oli juuri tuolloin päiväkerhossa. Joo, kuulosti ihan hyvältä suunnitelmalta, mutta... Kuinkas ollakaan, niin Leevi päättikin juuri tuona päivänä, ettei hän nukahda normaaliin aikaan, vaan ennemmin. Ja niinpä sitten kävi, että olin kampaajalla pikkuisen kaverin kanssa, joka itki syliin, ja sylissä hän kummasteli putoavia hiuksia ja muuta ihmeellistä. Väsynyt kun oli, nukuttuaan vain lyhyet unet. Lopuksi hän vielä huomasi mielenkiintoiset purkit ja purnukat hyllyssä. Apua. Hieman harmitti, eikä siinä vaiheessa todellakaan naurattanut.. Mutta tosi kivan tukan sain siitä huolimatta! Keskiviikkona tulin kyllä useaan kertaan ajatelleksi, että mihin sitä tuli luvattua.

No, messut ovat jo tämän päivän osalta ohi ja mieli niiden suhteen on hyvä! Laitan tässä aamulla ennen aukeamisaikaa otetun kuvan osastostamme. Tällainen siitä nyt sitten tuli, Rustoopuorin Tilda osastosta! Myynnissä on kaikkea mahdollista Tilda kamaa; kankaita, nauhoja, nappeja, papereita, tarroja, leimasimia, materiaalipaketteja, purkkeja, ompelukuvia ym.



Noista ompelukuvista innostuin muuten toden teolla. Laitan maanantaina lisää kuvia tekemistäni malleista. Ja peitto tuli valmiiksi keskiviikko iltana (torstai kun oli jo messujen rakennuspäivä)..

Tänään tapasin Tilda-addikteista Iinasandan ja muutaman blogituttavan! Kiva saada nimimerkeille kasvot! Mukavaa viikonloppua! Niin ja kiitos vielä Marille mukavasta haasteesta, johon vastaan ensi viikon kuluessa myös.

3 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Voi miten kivalta osastonne näyttää! Olisi kyllä niin kivaa päästä paikan päälle katsastamaan:)

Kuullostaa niin tutulta tuo kampaamoreissu; aina jos suunnittelet jotain, juuri sillä kertaa menee hommat uusiksi! Vaikka päikkärit olisivat muuten säännölliset. Mutta pääasia, että kampaus onnistui:)

Mukavaa messuilun jatkoa!

PS. Kiva jos ehdit vastaamaan haasteeseen:)

Tiia kirjoitti...

Kaunis osasto. Ja varmasti ollut viikko täynnä hulinaa ja huisketta =) Ne ompelukuvat on kyllä kivoja, itsekin tänään töissä tauoilla hieman pistelin...

Mukavia päiviä toivottelen.

Maissi kirjoitti...

Hei Mari! Osasto näyttää minustakin ihan kivalta ja runsaalta!

Ja kampaamoretki oli todella ihan tyypillinen. Eipä ne lapset nuku silloin, kun kaiken suunnittelee sen varaan :´) vaistoavat tilanteen ja päivä sujuukin eri tavalla.

Tiia; Kiitos kehuista. Saimme osastosta ihan kivan näköisen. Ompelukuvat tosiaan kyllä saivat minutkin innostumaan.