maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Tähtitehdas

Viime viikko hurahti suunnitellessa uusia projekteja. Antti tarvitsisi huoneeseensa uuden päiväpeiton. Siitä se ajatus sitten lähti.. Toisaalta se on lähtenyt jo ajat sitten ihaillessani noita kauniita tähtitekstiilejä mm. monissa teidän ihanista blogeistanne. Lopullisen sysäyksen työni sai tildan uudesta joulukirjasta, jossa pojan huoneen lattialla oli tyyny tähtineen.

Viikkoni kului pitkälti poikien kanssa kolmistaan. Menneinä viikkoina mieheni kotitilan syystyöt ovat vieneet hänen vapaa-ajastaan ison osan. Ja viime viikolla hän lähti vielä työmatkalle torstaina ja palasi lauantai-iltana.

Perjantaina suuntasimme lasten kanssa mummulaan ja olimme siellä lauantaihin. Matkalta kipaisin hieman valkoista kangasväriä ja tein jo siellä jotain kokeiluja poikien nukahdettua. Noita tähtikankaitahan ei vielä mistään kangaskaupasta saa.. valmiita tuotteita kyllä löytyisi nettikaupoistakin tilaamalla, mutta päätin kokeilla, josko itse onnistuisin saamaan silmää miellyttävän lopputuloksen. Niin ja onhan siinä sekin tosiasia, että näin hoitovapaalla olevan kukkaron nyöri on pidettävä tosi kireällä..

Eilen sitten sain ihan "luvan kanssa" viedä suunnitelmiani jo hieman pidemmälle. Leikkelin ja ompelin.. Alla kuva siitä, mitä tuleman pitää. Ompelin isompia tähtiä ja painoin pienempiä. Ihanaa, kun sain tehdä muutaman tunnin ihan ajatuksella ja keskeytymättä, kun mieheni oli lasten kanssa. Sain paljon aikaiseksi ja ihan kivaltahan tuo näyttääkin (ainakin vielä).. Innostuin kovasti ainakin itse!






Leevin kuvauksesta voin mainita sen verran, että harkitsemme uudelleen menoa. Puoli- ja kokokuvia hänestä löytyi onnistuneitakin jopa valittavaksi asti, mutta sitä lähikuvaahan ei saatu sitten ollenkaan. Yhdestä kuvasta olisi mahdollista tehdä osasuurennos pelkästään kasvoista, mutta siinä hänen ilmeensä on minusta hieman pelokas.. Poikien yhteiskuvissa oli onnistuneita, joten molempia ei kuvaan ainakaan enää tarvitse raahata! Harkitaan..

Mukavaa alkavaa viikkoa teille innokkaat lukijani! Kiitos, että käytte ja kommentoitte! 30 000:n kävijän virstanpylväskin on jo ohitettu!

14 kommenttia:

kotiäiti kirjoitti...

Ihanaa tuo tähtikangas. Siis oletko itse painanut tähdet ruskealle kankaalle vai miten olet sen tehnyt? :)

Merja K kirjoitti...

Tosi hienoja juttuja olet tehnyt. Teitkö kuviot sabluunan avulla töpöttämällä?

Mukavaa alkavaa viikkoa :)

Mari kirjoitti...

Mahtavaa työtä! Aivan ihana peitto... Meidän Niilollekkin kelpais. Liian työläs projekti meikäläiselle. Mukavaa alkanutta viikkoa:)

Maissi kirjoitti...

Hei Kotiäiti ja Merja: oon painanut kankaan sabluunan avulla töpötellen. Minustakin kankaasta tuli ihan kiva. Saappa nähdä, jos jaksaisi töpötellä itsellekin tyynynpäällisten matskua.. Aika työlästä hommaa, koska en jaksanut tehdä kovin monen tähden sablunaa..

Mari: Kiitos mukavasta kommentista! Hieman työlästä minunkin mielestäni, mutta tulipa aloitettua :´) Mukavaa viikkoa sinullekin!

Tiia kirjoitti...

Vau!! Näyttää kyllä erinomaisen hyvältä ja varmasti valmiinakin yhtä upealta. Itse tekemällä saa juuri toivomaansa =)

Maissi kirjoitti...

Tiia: Toivotaan vaan, että saan sen joskus valmiiksikin :´) Tässä kun on kaikkea muutakin puuhaa.. hih

Merja K kirjoitti...

Grande hyvä idea, täytyypä kokeilla joskus :)

Katselin tänään kaupassa Gantin tähtikuvioista tyynynpäällistä lastenhuoneeseen, mutta kun pelkän päällisen hinta oli n. 70 e, jäi se kauppaan. Eli tuolla samalla tekniikalla voisin siis tehdä moisen tyynyn. Kiitos hyvästä vinkistä

Anonyymi kirjoitti...

heissa! tuleepa hienoa tuosta tähtikankaasta!! melkein voisin itsekkin kokeilla mutta mietin vain että ihna vapaalla kädelläkö niitä tähtiä teit? onnistuukohan tälläiseltä ei niin käsitöitä osaavalta!?!

mimi

Maissi kirjoitti...

Merja! Tuolla tekniikalla tuntuu ihan onnistuvan! Hommiin vaan!

Mimi: Kannattaa ainakin kokeilla. Tee ensin sabluuna ja kokeile johonkin vähemmän tärkeään kankaaseen. Uskon, että onnistut, kunhan ensin hieman harjoittelet!

kati kirjoitti...

Voi ihania tähtiä ja niin siistin näköistä! Nyt vain kun olisi pelit ja vehkeet minullakin tässä, niin taatusti kokeilisin. Ihan jo odotan töihin pääsyä, että saa luvan kanssa päivisin vähän näperrellä ja etsiä uusia ideoita. Nyt minun kaikki omat askartelujuttuni yms. ovat jossain laatikossa ja jossain varastossa, joten mitään ei tule näprättyä.

tinttarus kirjoitti...

Kadehdittavan kauniisti töpöteltyä työtä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Upeita painatuksia oot tehnyt! Täytyy tulla katsomaan kun oot saanu valmiiksi.
ps. Näytit tänään tosi hyvältä!! ;)

Merja K kirjoitti...

Huhuu Maissi, minne olet kadonnut?? Kyseleepi blogiystäväsi ja toivottee samalla mukavaa viikonloppua :)

Maissi kirjoitti...

Kiitos Kati, Tintarus ja Taru kivoista kommenteistanne!
Ja Merjalle vastasinkin jo hänen omaan blogiinsa :´)