sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

Tildatapaaminen ja valokuvausta

Tämäkin viikko on kulunut todella nopeasti. Taas ollaan jo sunnuntaissa.. Viikkoomme kuului monenlaista tapahtumaa. Niistä mainitakseni muutamia, tapasimme Etelä-Pohjalaisten Tilda addiktien kanssa. Se vasta olikin hauskaa! Paikalle meitä oli viisi. Ja luultavasti seuraavalla kerralla meitä on ainakin yksi enemmän. Tapaamisessa aloitin toista Tildan maalaistyttöä. Ostin itse messuilta muuten Tilda leimasinsetin, jolla olen tällä viikolla painanut kankaaseen. Kuvia olen sitten kirjonut ja väritellyt kangasvärein. Kivaa puuhaa. Työn pitäisi valmistuakin taas jossain vaiheessa, eli siitä sitten kuvaa myöhemmin.

Toinen tämän viikon erityisemmistä tapahtumista oli Leevin 1 v kuva... Luulin jutun olevan ihan helppoa, kun hän on niin hymyileväinen lapsukainen muuten. Kuvaus oli kuitenkin eri juttu! Ei mennyt ihan odotusten mukaisesti, mutta katsotaan nyt.. Perjantaina saamme koevedokset ja olikin kuvaajan kanssa puhetta, että mikäli tarpeeksi montaa hyvää kuvaa ei tullut, täytyy tehdä uusi retki.. Katsotaan miten käy. Luulen, että uusiksi menee :´) huh huh, mikä urakka.! Joka tapauksessa tässä kuvassa olemme juuri pukeneet valmiiksi.



Sain menneellä viikolla kivan haasteen Wanhattaren Marilta ja ajattelin vastata siihen nyt.

Viisi Asiaa Pakastimessani:
1. mansikoita (Antin herkku)
2. jäätelöä
3. vieraanvaraksi lämmitettäviä pikkusuolaisia
4. jauhelihaa
5. leipää

Viisi Asiaa Vaatekomerossani
1. tilan puute :´)
2. vaatteita
3. pari kirjaa
4. arkartelutarvikkeita ja kankaita
5. matkalaukku

Viisi Asiaa Autossani:
1. Kaikkea mahdollista, kerään sinne kaiken maailman tavaraa, jota en jaksa kuljettaa sieltä pois.. Autoni on myös aika sotkuinen ja mieheni minua usein sättiikin sitä siivoamaan (ei kuulu minulle mieleisiin juttuihin tuo auton siivous). Muutamista kaiken maailman tavaroista voisin mainita seuraavat;
2. vaippoja
3. kenkiä
4. entisöintipakki ja hanskat
5. lasten vaihtovaatteita yms. :´)


Viisi Asiaa Käsilaukussani:
1. lompakko
2. kännykkä
3. huulikiille ja -puna sekä huultenrajauskynä (harvemmin niitä kuitenkaan arkena käytän)
4. muutamia kuitteja
5. harvoin käteistä rahaa :´)


Heitän haasteen seuraaville; Merja, Sara, Tiia ja Kati

Hyvää alkavaa viikkoa!

11 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Kiva kun ehdit vastata haasteeseen. Kivalta kuullostaa tuollaiset tapaamiset:) Harmi kun asun näin kaukana.

Lasten valokuvaaminen on yllättävän vaikeaa. Varmasti sieltä kyllä aina jokunen hyvä kuva tulee;)

Tiia kirjoitti...

Kiitos, vastaan haasteeseen jossain vaiheessa =) Mukava varmasti tuo Tilda-tapaaminen. Niissä kyllä viihtyy.

Merja K kirjoitti...

Heissan, kiitos hauskasta haasteesta. Otan tämän huomenna käsittelyyn :)

Iloista maanantai-iltaa!

Elviira kirjoitti...

Moikka!
Olipa kiva tavata Tildailujen merkeissä : )
Ehkäpä ensi kerralla sitten saan jo jotain aikaankin...?

kati kirjoitti...

Moiks, kiva haaste otettu vastaan ;)
Toivottavasti Leevin kuvista löytyisi kuitenkin jokin hyvä otos eikä tarvitsisi enää ottaa uusiksi. Tuo lapsen kuvaaminen on kyllä niin haasteellista hommaa.
Mukavaa viikkoa!

maano kirjoitti...

hienoja tildailuja :)

Maissi kirjoitti...

hei Mari!
Harmi tosiaan, kun olet niin kaukana!
Toivotaan et kuvista edes muutama olisi onnistunut..

Tiia; Huomasin, että olitkin jo vastaillut. Haaste oli minustakin mukava.

Merja! Kiva, jos vastaat sinäkin!

Elviira! Ensi kerralla varmasti saat jo jotain aikaiseksikin :´) Oli hauska tavata!

Kati: Lapsen kuvaaminen ei todella ole mitään yksinkertaista, saappa nähdä nyt millaisia kuvia saamme.. Kigva, jos ehdit vastailla haasteeseen :´)

Kiitos Maano!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Oli kyllä mukava nähdä Tildan merkeissä ja kivan tilan olit meille järjestänyt.

Kuulostaapa tutulta tuo 1-vuotis kuvaus, toivottavsti onnistuneitakin kuvia löytyy.

PiaMaria kirjoitti...

Tänne minä taas kupsahdin...ja nautin niin lukemastani. Kuvasi ovat myös ihania!

Syysterveisin PiaMaria

Maissi kirjoitti...

Hei Beth! Oli todella kiva tavata ja tuo tila on kyllä ihan oivallinen kaikenlaiseen kivaan suunnitteluun, ompeluun ja askarteluun.

Tänään luultavasti saan jotain koevedoksia, jännittää..

Hei Piamaria! Kiva, että löysit tänne ja jätit käynnistäsi jäljen :´) Ihana saada näin mukavia kommentteja!

Krisse kirjoitti...

Hyvää viikonloppua toivottaa Krisse. Lapsikuvaukset ovat vaikeita juttuja kun sille päälle sattuu lapsukainen.. Toivottavasti onnistuivat ettei uutta reissua tarvitse tehdä.