torstaina, elokuuta 14, 2008

Arvonta ja Kultainen kortti

Jo viikko sitten taisi pyörähtää kävijälaskuriini tuo kakkosella alkava iso luku, 20 000 kävijää. Iso, ihana määrä, josta näkee, että täällä käy joku :´)

Haluan kertoa tässä erityiskiitoksen vielä niille erikseen, jotka ovat jättäneet kommentin ja ilahduttaneet minua sillä tavalla. Kommenttinne ovat ihania ja niitä on todella mukava saada.

Mahtavan kävijämäärän pyörähdettyä uudelle luvulle järjestän arvonnan, josta aikaisemmin mainitsinkin. Jo edellisen arvonnan yhteydessä taisin luvata, että seuraavassa arvonnassa on palkintona jotain tildaa. Päädyin valmistamaan arvonnan palkinnoiksi kaksi koristetyynyn päällistä Tildan tapaan. Ei varsinaisesti ihan täyttä Tildaa, mutta tyyliltään kyllä. Arvon kaksi palkintoa! Kooltaan liinat ovat 40 *40 cm ja päälliset ovat ruskean sävyiset. Tässä jo hieman esimakua.



Liinat eivät ole ihan vielä valmiit, mutta toivottavasti uskallatte osallistua, vaikka kuvaa täysin valmiista ei tähän hätään olekaan :´). Laitan kuvan heti kun saan ne valmiiksi. Liinoista tulee samanlaiset kuin alakuvassa oleva tildan tyynynliina -vaihtoon tekemäni, mutta väritys siis yllä olevan kuvan mukainen.



Arvontaan on viikko aikaa osallistua, eli se suoritetaan 21.8. torstai-aamuna. Jätähän kommentti, niin olet mukana!


Kuin palkintona ja lahjana tuon ison kävijämäärän kunniaksi viime viikolla, sain
Wanhatar -blogista tällaisen tunnustuksen, kultaisen kortin ja jaan sen nyt eteenpäin.



Tunnustuksen saajan kuuluu tehdä seuraava:
1. Voit antaa tunnustuksen 5 henkilölle
2. Niistä neljän tulee seurata sinun blogiasi
3.Yhden täytyy olla uusi lukija ja asua eri paikassa
4.Sinun tulee laittaa linkki siihen blogiin, jolta tunnustuksen olet saanut.
Minä annan tunnustuksen seuraaville ihanille blogeille:


ja uusi mielenkiintoinen blogituttavuus on Vanhan lumoissa

Suurkiitos vielä Wanhattaren naisille tunnustuksesta!

35 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Hepsistä! Kiitos tuosta kultaisesta kortista!! Hienoa saada tuollainen! Toivottavasti teillä on ollut antoisa loma ja levähdystauko =) Ja totta kai mä tahdon osallistua tuohon arvontaan!! Mahtava kävijämäärä, Onnea siitä! Arpapalkinnot on kyllä niin houkuttelevat ja sopis oivasti tuonne olkkariin. Nyt kun vielä oon suunnitellu piristäväni nuo sohvat kivoilla tyynyillä.

Mari kirjoitti...

Onnea ihanaan blogiisi suuresta kävijämäärästä:) Osallistun mielelläni arvontaan. Käsin tehdyt jutut on parhaita:)

Mari

-Mai- kirjoitti...

Arpajaiset on aina niin kivoja, joten pakko osallistua:)

päivi kirjoitti...

kiitos tunnustuksesta...
vasta aloittelijana nöyränä sen vastaan otan!
kiitos vierailustasi.. tulethan uudelleenkin?
iltaterkuin päivi

M kirjoitti...

Hei!

Ensimmäinen kommenttini blogiisi, vaikka päivittäin vierailenkin. Kauniista kuvista ja sujuvista sanoista on blogisi rakentunut ja huomaahan suosion kävijämäärästäkin. MAHTAVA JUTTU!

Arpapalkinto näyttää upealta, joten nappasehan minutkin arvontahattuun :)

Mari

Katja kirjoitti...

Kiitos ja kiva että muistit minua, ja tietysti jätä kommenti jo ihan arvonnankin takia. Onnea blogillesi:)

Aiju kirjoitti...

Onnea huikeasta kävijämäärästä! Vasta viime yönä tänne löysin, mutta tulen taatusti uudestaan. Upeita oivalluksia ja huimaa taitoa osoittavat mahtavat kuvasi. Aivan ihmeissäni luin blogiasi; miten joku osaakin. Ai niin muuten, saanko mä muuttaa teille asumaan...? XD
Terv. Aiju (http://aijunoma.vuodatus.net/)

Paupau kirjoitti...

Tahdon myös osallistua arvontaan. Olen seuraillut blogiasi jo puolisen vuotta, mutta omalla, hiljaisella tavallani. Sydämellinen kiitos ihanasta blogistasi, blogipäivityksesi siivin päivä alkaa alkaa aina iloisesti :)

Miia kirjoitti...

Pakko osallistua arvontaan,itte olen tod.huono tekemään ompeluksia niin jos vaikka onni suosisi.
Tuo väri sopisi meille...

Tanja kirjoitti...

Hih, hei, Tildaa tai ei. Aina pitää kuitenkin osallistua arvontoihin! Silloin viimeistään pitää tunnustaa hiippailleensa katselemassa Sinisen talon aarteita :)

Terhi kirjoitti...

Hei, täällä myös eräs joka aktiivisesti koko kevään ajan käynyt "kurkkimassa" ja ihastelemassa sinisen talon aarteita, kaunis kiitos niistä :)Olen äärettömän huono ja hiukan arkakin jättämään kommenttiani mutta nyt nuo aivan ihanaiset tyynyliinat, jotka myös meidän olohuoneeseen täydellisesti sopivat, kirvoittivat minut ilmiantamaan itseni ja osallistumaan arvontaasi :)

Onnea suuresta kävijämäärästä :)

Heli kirjoitti...

Mieluusti mukaan arvontaan ;)

Elviira kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Elviira kirjoitti...

Uusi yritys...Onnea suuresta kävijämäärästä! Minäkin lukeudun niihin, jotka käyvät täällä useinkin kurkkimassa kommentoimatta. Nyt arvontavoittona on niin nätti tyyny, että pakko on kommentoida osallistuakseni arvontaan. = )

Merja K kirjoitti...

Heissan Maissi, suurkiitos tunnustuksesta, lämmittää mieltä kovasti :)

Ja arvontaan ilman muuta tahdon osallistua!!

Iloa ja aurinkoa viikonloppuusi

kati kirjoitti...

Mokkista! Ensiksi kiitokset mukavasta tunnustuksesta! Ja arvontaa haluan tietenkin mukaan. Aivan ihastuttavia ompeluksia menossa onnettaren käsiin ;)

Mari kirjoitti...

Hei!
Minä haluan myös ehdottomasti mukaan arvontaan :)
Kauniit tyynyliinat. Toivottavasti Antti on onnettarena jos vaikka onni suosisi rohkeaa kummitätiä :D

Päivi J. kirjoitti...

Onnittelut suuren kävijämäärän johdosta! Ihanaa, että jaksat meidän iloksemme bloggailla.

maano kirjoitti...

onnea kortista ja hienosta kävijämäärä saavutuksesta .. niin kaunis tyynyliinasi on että pakko kokeilla onnea :)

Riikka kirjoitti...

Onnittelut suurestä kävijämäärästä=) Toivottavasti onni suosii minua, kauniit tyynyliinat palkintona...

Ida kirjoitti...

Alusta asti olen onnekseni päässyt seuraamaan aktiivisesti tätä ihanaa blogia! Uusia kirjoituksia ja kuvia odottaa aina innolla!

Osallistun arvontaan.

Himmeä helmi kirjoitti...

Onnittelut!!!

Sulla on kiva blogi ja taidokkaita käsitöitä. Jospa onni joskus suosisi minua... :-)

Mrs.A kirjoitti...

Mistäköhän tänne tupsahdin? Mutta aikaa vierähti tovi ihanassa blogissasi. Kauniita asioita sinulla täällä =)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Onnittelut kävijämäärästä!!! ja voi kun saisi nyt onni potkia on tosi kaunis tuo tyynyliina!

Outi kirjoitti...

Onnittelut hienosta kävijämäärästä blogissasi. Eipä tuo määrä tietenkään ole ihme näin kivassa blogissa!

Ja arvontaa haluan tietenkin mukaan, kun palkintokin on hieno!

Terveisin

Outi

Nora kirjoitti...

Hieno kävijämäärä, onnea. Ilmoittaudun mukaan arvontaan. :)

Ulla kirjoitti...

Onnea suuren kävijämäärän johdosta! Blogiasi on ihana lukea vaikka en ole tainnut koskaan aiemmin kommentoidakaan.

Katja kirjoitti...

Onnittelut hienosta kävijämäärästä blogissasi!

terhipäivikki kirjoitti...

Onnittelut upeasta kävijämäärästä. Onpa kauniita tyynyjä :-)
Jospa onni suosisi??

Anki kirjoitti...

Heipparallaa Maissi!

Kone toimii taas ja onneksi ehdin arvontaan. Noita tyynyliinoja kun himottelin jo aienmminkin. Eli Hep!
haluan osallistua arvontaan =0)

***Mukavaa viikon jatkoa, iloa ja hyvää tuulta!!***

Unknown kirjoitti...

Hei!Onnea suurelle kävijämäärälle,mutta ihmekös tuo kun on niin ihania kuvia yms.Onneani koitan minäkin arvonnassa.Susu

Maria H. kirjoitti...

Onnea isosta kävijämäärästä! Ihania ompeluksia!!

Hanna kirjoitti...

Olet kyllä erityisen taitava käsistäsi!! Nuo Tilda-tyynyt ovat hurmaavia ja niin blogisikin. Ja onnea sinulle, huima kävijämäärä blogissasi!

Leena kirjoitti...

Onnittelut!
Ja arvontaan mukaan,ihana tyynyliina tulossa :)

Pikkupiiku kirjoitti...

Hei, minä myös mukaan arvontaan, jos vain ehtii. Olen vasta alkanut sisustaja, lapset ovat jo sen ikäisiä, että äitikin pystyy johonkin. Pientä on vielä teidän muiden rinnalla, mutta hissukseen. Ihailen kovasti aikaansaannoksianne.