torstaina, tammikuuta 01, 2009

Hyvää mieltä

Törmäsin tallaiseen korttihaasteeseen tänään täällä. Laitoin haasteen vielä tänne omaan blogiinikin (korttikuvan alla), jos joku bongaa sen uutena juttuna. Askartelin jo muutaman kortin. Itse en ole mikään suunnattoman innokas kortin tekijä, mutta kyllä se tarpeen tullen onnistuu. Kortin tekeminen oli pitkästä aikaa ihan hauskaa puuhaa. Harmitti vaan, kun tarvikkeita löytyi kaapeista tähän hätään ainoastaan poikavauvojen kortteihin. Voipi olla, että kipaisen huomenna kaupasta vielä muutaman vaaleanpunaisenkin paperin :´)

Ennen joulua sain postiin myös Anna hyvän kiertää -haasteen lahjat, joten enää ei tarvitse miettiä niitäkään. Huomenna on ensimmäinen työpäiväni ja muutenkin muutoksen tuulet puhaltavat meille :´).



Christmas Special CardChallenge 2008

Tampereen yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla hoidetaan vuosittain yli tuhat vauvaa. Osa näistä pienokaisista viettää osastolla useita kuukausia kasvaen ja vahvistuen ennen kotiin pääsyä. Osastolla on tapana muistaa vauvoja "syntymäpäivinä", joita osastolla vietetään kuukauden välein. Tämänkertaisena haasteena olisikin tehdä kortti vauvalle. Enkeliaiheita tulisi välttää, koska tällaisella osastolla enkeleillä on valitettavasti hyvin erilainen merkitys. Vaikka kuinka toivomme suojelusenkeleitä jokaisen keskoskaapin ja vauvankopan viereen, poistuu osa pikkuisista oikeiksi enkeleiksi.

Halutessasi voit lähettää kortin suoraan osastolle, jolloin joku pikkuisista saa sen syntymäpäivänään. Korttinsa osastolle lähettäneiden kesken arvotaan pieni yllätyspalkinto. Laitathan kortin mukana yhteystietosi erillisellä lapulla niin palkinto voidaan lähettää voittajalle. Yllätyspalkinto arvotaan 9.1.2009. Tämän jälkeenkin kortteja voi vielä osastolle lähettää, mutta ne eivät osallistu yllätyspalkinnon arvontaan.

Kortit voi lähettää osoitteella:
Paula Majuri
TAYS, VTO/L05
PL 2000
33521 Tampere


(teksti haasteen sivuilta )


Mukavaa tulevaa viikonloppua!

8 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Voi miten hyvät tarkoitusperät olisi... Saisikohan sitä jotain aikaiseksi? Hmm. Muuten, mukavaa työpäivää, pitkästä aikaa!

Krisse kirjoitti...

Kiitos Anna hyvän kiertää lahjasta..
Täytyy laittaa haaste eteenpäin ensi viikolla.

Ja hyvää tammikuun alkua toivottaa Krisse

Tiia kirjoitti...

Tämän haasteen tuotokset menee kyllä tosi hyvään tarkoitukseen. Parhaani yritän, että ehtisin mukaan ja saada ne ajoissa myös postiin.

Mukavaa viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Taidanpa tehdä muutaman kortin pienokaisille, todella ihana ja tärkeään paikkaan menee!!

t.maisuli

Hanna kirjoitti...

Ihana haaste!

Merja K kirjoitti...

Iloista uutta vuotta Maissi sinulle!! Ja tsemppiä töihinpaluuseen :)

Terkuin Merja

kati kirjoitti...

Ihana haaste!
Mites työt ja arki sen mukana on lähtenyt käyntiin?

Maissi kirjoitti...

Kiva, että innostuitte haasteesta. Mukavaa alkavaa vuotta, kiva kun kävitte!