torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Tahtoo tällaisen..

Siis lehtisahan. Olen ihaillut monessa sisustusliikkeessä ja blogeissa eri tavoin käytettyjä puukirjaimia. Kauniita... Mutta nyt kun olen äitiyspäivärahalla ja pikkuhiljaa se pelkkä kodinhoidon tukikin siellä siintelee, on rahapussin nyörit pidettävä melko tiukalla. Niinpä tulostelin wordistä kirjaimia ja jäljensin puuliimalevylle. Entisöinnissä sitten kokeilin lehtisahalla leikata nuo kirjaimet irralleen. Sinnikkään yrittämisen ja muutaman kirjaimen uudelleen sahauksen jälkeen lopputulos oli yllättävän onnistunut. Vitsi, olin todella tyytyväinen.. Nyt vaan sitten tekisi mieli ostaa itselle tuo vekotin, että pääsisi tekemään useampia ja erilaisia. Tulikohan tämä nyt sittenkään edulliseksi, kysyy hän :´).

No, tässä kuitenkin kuvia tekeleistäni

Kirjaimet otin kotiin hiottavaksi. Ensi kerralla kiinnitän alustaan ja maalaan. Tekstiä olisi voinut hieman miettiä, koska tuo koti kullan kallishan se on useasti niissä kaupassa myytävissäkin. Mutta kun se on tekstinä niin osuva. Fontti oli myös aika vaikea, kun times new roman.issa on niin paljon kapeita kohtia. Opettelua vielä..

12 kommenttia:

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Ihana vekotin mutta onko kovin vaikea käyttää!??Kauniita kirjaimia olet tehnyt!!!

Tarja kirjoitti...

Siis tosi kauniita, hattua nostaisin jos semmoinen päässä olisi!

Hanna kirjoitti...

Wau mitä olet saanut aikaan!

Maissi kirjoitti...

Saha ei ollut vaikea käyttää. Vähän saman tyyppistä kun ompelu, mut tietty puu vaatii paljon enemmän voimaa. Mä kyl pelkään aina ku jotain tuollaista puuntyöstökonetta pitää käyttää, et menee vähintään kaikki sormet, mutta tämä tuntui jotenkin turvallisemmalta. Olihan se paljon pienempi kooltaankin.

Kiitos hatunnostosta ilman hattua :´)

Merja K kirjoitti...

Hieno lopputulos. Itsekin tavasin jostakin kirjasta ko. sahan käyttöohjeita ja se vaikutti mielenkiitoiselta. Sillähän voisi tehdä vaikka mitä! Viekö paljon tilaa ja mitä suunnilleen maksaa, tiedätkö?

Maissi kirjoitti...

Ei vie ihan hirmuisesti tilaa, purua tietty tulee, ettei sisällä oikein onnistu. Käyttömahdollisuudet on kyllä rajattomat!! Täytyis kysellä nyt hintoja, mulla ei ole aavistustakaan.. Entisöinnin ope sano, et hänen mielestään ei ole hirmuisen kallis. Muuten en osaa yhtään arvioida.

*Katinkainen* kirjoitti...

Wautsiwaude sanon tähän kyllä minäkin,silmät ymmyrkäisinä!!!
Taitava ja näppärä tyttö olet,
ei voi muuta sanoa!!!
Ja eiku kirjaintehdas pystyyn ja kirjaimia valmistamaan kuin liukuhihnalta!!!=O)

kati kirjoitti...

Oijoi miten hienoa työtä!
Mulla on muutes töissä samannäköinen vekotin (tosin ei auta mua kun olen hoitovapaalla) ja ei se muistaakseni ihan hirveän kallis ole ollut. Mä olen kyllä vain työstänyt sellaista ohutta vaneria sillä ja sulla näyttäis olevan jotain tuollaista paksumpaa? puuta tuossa.

Nora kirjoitti...

Hienot kirjaimet olet tehnyt!

Maissi kirjoitti...

Kysäisin jo yhdestä paikasta, hinta oli 179 Euroa. Täytyy miettiä.. Satasen olisin ehkä ollut valmis maksamaan vaikka heti. Täytyy vielä tutkia, jos jostain saisi edullisemmin.

Merja K kirjoitti...

Joo varmaankin löytyy edullisemmin kun vähän kartottaa. Tai huuto.net, jos joku on ostanut nurkkaan pölyttymään. Tällainen saha olisi loistava Villa Unelmaan. Saan autotallin puolikkaasta oman työtilan, vihdoinkin!! Nyt työtilaani on ollut lähinnä keittiönpöytä. Mitähän siippa sanoisi, kun tämäyttäysin lehtisahan keskelle ruokapöytää ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa kun löysin tänne Titin sivulta. Tuo kirjainten sahaaminen on vasta ollut haastava juttu. Hieno siitä tuli. Olen itsekkin hurahtanut sisustukseen ja vanhaan tavaraan. Löysin eilen aarteita kun ystäväni kutsui minut käymään tätinsä kuolinpesän roippeita katsomassa. En olisi esim. ikinä uskonut että minulla on joskus Myrnat kotona.Otin kun hän niin niitä tyrkytteli ja paikkansahan ne meiltä löysivät. Olen jo kovasti ottanut kuvia mutta en ole vielä saanut siirrettyä niitä blogiini. Kiitos kauniita blogistasi.