sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Laskiaissunnuntai

Viikonloppu ja sunnuntai. Viikko on kulunut nopeasti töissä, kotona ja jopa harrastuksissa. Kävin pitkästä aikaa entisöinnissäkin. Eilen olimme siskojeni kanssa lähikaupungissa ostoksilla. Ihanan piristävää, vaikka en mitään erityistä ostanutkaan. Vähän itselle ja lapsille käyttövaatteita. Perjantaina kahvittelimme pienellä porukalla mieheni syntymäpäivää. Tarjolle tein muun muassa tosi helppoa ja ihanan makuista Pätkis -kuivakakkua. Ja pöytään oli pakko hakea nätti tulppaanikimppu. Muutenkin olen laittanut jo muutamia pastellinsävyisiä ja keväisiä tyynynpäällisiä, sekä vaihtanut liinan vaaleanpunaiseen.



Käsitöistä vuorossa ovat olleet kuvassa näkyvät ihanat pinkit säärystimet ystävälleni syntymäpäivälahjaksi ja itselle lapaset.
Nuo turkoosit lapaset valmistuivat muuten jo siellä Rukalla, aikaa kun oli sisällä istuskelemiseen.. Olen neulonut ne alpakkalangasta. Tein isokokoiset ja huovutin ne lopuksi koneessa sopivan kokoisiksi. Tarkoitus on vielä kirjoa niihin jotain nättiä kuviota ainakin valkoisella.



Illalla ovat järjestämäni lastenvaatekutsut. Nyt täytyisikin rientää tekemään suunnittelemiani laskiaispullia tarjottavaksi.
Äsken herkuttelimme laskiaissunnuntain kunniaksi vohveleilla. Testasimme mieheni lahjaksi saamia Mikki vohvelirautoja. Tavallista parempaa oli tämän muotoisena :´)



Sitten tuohon lupaamaani arvontaan!

Eli blogini yksi vuotiaan taipaleen ja ison kävijämäärän eli teidän kunniaksi laitan pystyyn arvonnan. Valitsin tyopaikkani myymälästä muutaman Lapuan kankureiden kauniista pellavaisista keittiöpyyheliinoista. Arvon kaksi voittajaa. Aikaa osallistumiseen on viikko, eli ensi sunnuntaihin 1.3. saakka. Jätähän kommentti, niin olet mukana arvonnassani!


lauantaina, helmikuuta 14, 2009

Terveiset Rukalta ja hyvää ystävänpäivää!

Palasimme eilen Rukan maisemista, kulunut lomaviikkomme olikin ihan toisenlainen kuin odotimme.. No, siitä myöhemmin, mutta aluksi haluan kertoa toissaviikosta.



Kuten jo aikaisemminkin kirjoitin, olin kertomassa Tildailusta eri käsityökeskuksissa ympäri Etelä-Pohjanmaan. Pienemmillä paikkakunnilla päivät vetivat hyvin väkeä, mutta Seinäjoella ja Vaasassa osallistuminen oli vähaisempää. Jännä juttu, siinäpä minulla pähkinää purtavaksi markkinoinnin osalta jatkossa. Joka tapauksessa olimme kuitenkin tyytyväisiä saldoon, mukavasti väkeä ja kiinnostusta riitti. Kurssitkin täyttyivät hyvin.
Isokyrössä tapasin Mantun, Kauhajoella Hattaran, Saran ja Bethin Tilda-addikteista. Lisäksi minua tuli tapaamaan Kaarakkaan eräs oikein mukava ihminen, Tildailuun hurahtanut hänkin. Olen tavannut hänet aikaisemmin Seinäjoen käsityömessuilla, jossa tulin antaneeksi blogini osoitteen. Oli ihana kuulla hänen lukevan blogiani usein ja että elämämme, harrastuksemme ja ajatuksemme kohtaavat usein. Kiitos sinulle vielä käynnistäsi Soile, oli kiva tavata!

Vasta eilen illalla tuli mieleeni, että blogini aloituksesta tulee pian kuluneeksi vuosi. Ja niinhän siinä oli käynyt jo viime viikolla. Haluankin kiittää teitä kaikkia ahkeria lukijoitani. Ilman teitä ei blogillani olisi tarkoitusta. Ja mikä olisikaan parempi hetki toivottaa samalla myös
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
Seuraavassa postauksessani laitan 1-vuotiaan blogini kunniaksi arvonnan, kunhan vaan keksin sopivan lahjan.


No sitten tuohon viime viikon lomaamme. Lähdimme matkaan sunnuntaina. Määränpäänämme Ruka, jossa tapanamme on ollut jo muutamien vuosien ajan käydä lomailemassa. Mieheni vanhemmilla on siellä mökin lomaosake, ja onneksemme viikoista liikenee meillekin käytettäväksi. Mökki sijaitsee itä-rukan puolella laskettelurinteen läheisyydessä ja rinteeseen pääsee joko ihan kävellen tai skibussilla. Mökki on sijainniltaan ihanteellinen. Lisäksi ajomatka Rukalle lapsiperheen näkökulmasta on vielä melko inhimillinen, noin 8 tuntia.


Joka tapauksessa saavuimme perille sunnuntai-iltana. Ystäväperheemme oli jo mökillä, koska he olivat voineet lähteä matkaan jo lauantaina. Maanantaina ja tiistaina ulkoilimme ja miehet olivat isompien lasten kanssa rinteessä. Anttikin laski taas jo hieman enemmän ja paremmin, kuin viime vuonna. Minun vuoroni rinteeseen olisi ollut keskiviikkona, mutta kuinkas ollakaan Leevi oksensi jo ma-ti yönä. Aluksi vain ajattelimme, että josko Leeville olisi tehnyt huonon olon vain joku ruoka, mutta kun Antti alkoi oksentaa ti-ke yönä ja minäkin ke aamuna, oli "tuomio" selvä. Vatsatautihan se oli. Ystäväperheemme lähti keskiviikkona ajelemaan kotia kohti, hekin puoliksi sairaana, mutta heidän oli lähdettävä tuolloin. Me sitten jäimme sairastamaan sinne. Onneksi mökissä on hyvä pesukone ja kuivauskaappi, joita todella käytettiin... To iltana luulimme porukan olevan jo paremmassa kunnossa, mutta illalla alkoi uudelleen vielä Leevin oksentaminen ja fiilis lomailuun karisi lopunkin. Perjantaiaamuna Antti valitti vieläkin vatsaansa ja teimme päätöksen lähteä kotiin. Että sellainen loma meillä... Eivät ole oikein lomamme onnistuneet viimeisen vuoden ajalta. Kesän retkemmehän kaatui sadesäähän, jota luvattiin koko lomaviikolle. Että sellaista... Toivottavsti ensi vuonna paremmalla onnella. Harmittaa vaan, kun käytin lomaamme lähes kaikki käsityömessuilta "tienaamani" vapaapäivät.. Muutamia kivojakin kuvia ja tunnelmia saimme matkallamme tallennettua. Ohessa niistä muutamia.

Olen saanut myös mieltä lämmittävän tunnustuksen Hattaralta. Kiitos sinulle!