perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Kurkistus eteiseen

Tässä vihdoin kuvia eteisestämme. Napsin kuvia viime viikonlopun aurinkoisina päivinä, niinpä ne ovatkin mukavan valoisia. Eteisessämme olevat tuolit ovat ensimmäinen entisöintiprojektini.. En ole vieläkään onnistunut löytämään niihin sopivaa kangasta. Niinpä niissä on edelleen alkuperäinen melkein kuin paperinarukangas. Niin kauan kuin nuo tuolit ovat meillä eteisessä, en luultavasti niitä päällystytäkään... Tuolit löytyivät mieheni kotoa vanhasta lutista, jossa ne olivat melkeinpä palasina. Tein tuoleja kaksi vuotta entisöinnissä... kova homma, vaati melkoisesti pinnaa, mutta ovat nyt todella mieluisat!

Eilen teimme lasten kanssa retken parin kilometrin päässä sijaitsevaan mummulaan. Antti istui pulkassa ja Leevi kulki vaunuissa. Täällä kylätiellämme luisti mukavasti pulkka. Tänään pihalla näyttää vielä kauniimmalta, aurinko paistaa, mutta silti on kirpakka noin kymmenen asteen pakkanen. Toivotaan, että näin kaunista säätä riittää koko viikonlopuksi. Huomenna lähdemme ystäviemme luo hieman kauemmaksi, noin tunnin ajomatkan päähän. Heillä on juuri valmistunut omakotitalo ja pikkuinen Helmi -niminen vauva. Lähdemme tutustumaan noihin ihanuuksiin :´).

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

torstaina, helmikuuta 28, 2008

Heppa ja tuoli..

Kysymys, johon tarvitsisin mielipiteitänne. Tässä siis nyt hevonen kertaalleen maalattuna ja uudet pyörät.Opettaja oli vankasti sitä mieltä, että koska nyt pyörät ovat noin hienot, vanerista sorvatut, niitä ei kannattaisi maalata. Mielestäni siitä ei tule kovin hieno, jos maalaan hevosen ja jätän pyörät maalaamatta. Yksi vaihtoehto olisi maalata hevonen ja hioa maali kuluneen näköiseksi. Ja pyörät maalaamattomana. Viimeinen vaihtoehto olisi maalata hevonen pyörineen päivineen. Vaikea päätös. Mietin kahden viimeisen vaihtoehdon välillä.. Laittakaahan kommenttia! Eilen siis hevonen ei edennyt juurikaan. Ehdin sen hioa ja seuraavalla kerralla sitten maalaan luultavasti toiseen kertaan.

Sitten tuoliin.. Vitsi miten paljon nauloja ja nastoja! En saanut edes ihan kaikkia irti, kun kannat olivat niin ruosteisia, että rapisivat pois. Sain pehmusteet irroteltua (ei onneksi löytynyt mitään yllätyksiä, esimerkiksi hiiriä tms.) ja tuoli kaipaa nyt seuraavaksi täydellisen pesun. Toinkin sen kotiin ja täytyy hammasharjan kanssa käydä kaikki koristeveistokohdat läpi.

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Pupuja pääsiäiseksi


Viikonloppu meni taas nopeasti, niin kuin aina ennenkin. Lumisadetta edelleen! Joka tapauksessa ehdin saada aikaiseksikin jotain. Tänään vielä viimeistelin Antin ollessa hoidossa... Vanhan kylpytakkini hihat saivat uuden elämän pääsiäispupuina. Valitsin erilaiset kankaat korvien sisäpuolelle ja niinpä ne vaativat erilaiset rusetitkin. Molemmat mielestäni omalla tavallaan ihan ok. Siinäpä istuvat vierekkäin molemmat hihat :´). Täytyisi katsoa vielä miehustakappaleita, josko sieltä vielä muutaman pupun osat leikkaisi. Tilda kirjoissa ohjataan aina ensin ompelemaan kappaleet ja sen jälkeen vasta leikkaamaan saumanvarat kapeiksi. Minä olen oppinut aina ensin leikkaamaan kappaleet saumanvaroineen, enkä osaa tavastani tehdä poikkeusta. Leikkaan näihin vaan hieman leveämmin saumanvaraa ja sitten ennen kääntämistä kavennan ne. Tuntuu onnistuvan niinkin.

Ihanaa, kun olette käyneet sivuillani näin ahkerasti. Pian tulee jo 1000 täyteen! Kiitos ja tervetuloa pian uudelleen!!

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Juhlien jälkeen

Saimme näin kauniita kukkasia, jo näiden ansiosta on kovasti kevään tuntua, vaikka pihalla sataakin lunta taivaan täydeltä! Näin pitkän ja lumettoman talven jälkeen sekin tuntuu ihan mukavalta, vaikka tällainen lumisade olisi saanut olla jo tasan kaksi kuukautta aikaisemmin.

lauantaina, helmikuuta 23, 2008

Ompeluksia


Leikkelin pupun osia kylpytakin uuteen elämään.. Katsotaan viikonlopun jälkeen, mitä tästä syntyy. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

perjantaina, helmikuuta 22, 2008

Siivoilua


Mieheni syntymäpäivä oli tänään ja viikonloppuna kahvitellaan perhepiirissä. Niinpä siis siivo odottelee pääsyä meille. Tänään sitten ajattelin aloittaa ajoissa ja sain jo jotain valmiiksikin. Kylpyhuonetta siivotessani olin laittamassa vaaleankeltaista vanhaa kylpytakkiani roskikseen, saatuani uuden (toki jo edellisjouluna, mutta kun se keltainenkin oli niin hyvä, mitä nyt olkapäässä reikä..) No, joka tapauksessa keksin, että voisin tehdä siitä Tone Finnangerin Tilda - pääsiäiskirjassa olleita pupusia. Olisivat varmasti pääsiäisen aikaan ihan hauskoja hailakan keltaisinakin.. Ainakin täytyy kokeilla. Mutta nyt täytyy vielä vähän jatkaa siistimistä.

torstaina, helmikuuta 21, 2008

Puuhevosen kuulumisia


Eilen illalla edistyi taas entisöintiprojektini, puuhevonen. Hain maalin ja sain maalattua sen nyt ensimmäistä kertaa. Maali on vielä tosi ruma, kun sitä on vain ohuelti ja siihen päälle sitten maalataan seuraava kerros, joka on peittävämpi. Sorvattuja pyöriä en vielä saanut.. Maalattuani hevosen, aloitin jo uutta työtäni, josta ohessa kuvakin. Aloitin purkamaan sen pehmusteita, mutta muuten vielä mietin, että mitä sille tekisin. Haluaisin maalata sen valkoiseksi, vaikka toisaalta olisi kiva pitää se katseenvangitsijana tumman sävyssä. Kuvassa on muuten teipattu irrallaan ollut osa tuonne ylös. Ja tuoli on tässä kohtaa vielä tosi likainenkin, koska se on ollut pitkään, kuulemma useamppia vuosikymmeniä jopa, varastossa mummulassa.

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

Univelkaa


Hei taas! Meillä onkin ollut viikonlopusta lähtien taas valvottuja öitä niin monta kuin on päivääkin.. tylsää. Leevin vatsaa vaivaa. Päivisin hän on hyvän tuulinen, mutta illan tullen pienetkin vatsavaivat muuttuvat suuriksi. Kissat sain valmiiksi ja hyvän yön enkeli on edistynyt hieman. Eilen kävin monistamassa suurennoksia pääsiäiskirjan kaavoista ja kankaat olen etsinyt valmiiksi. Viime vuonna tein pääsiäiseksi "kepin nokassa" olevia hanhia, joita sitten laitoimme pääsiäiskukkien ruukkuihin. Löysin vielä yhden keskeneräisen, joka täytyisi tehdä valmiiksi. Nyt tekisi mieli aloittaa jo niin kovasti vaikkapa pääsiäisnoitaa, kanaa tai hanhea.. Ja entisöintiin aion illalla joka tapauksessa. Saanpahan ajatukset muualle.. Hauskaa viikon alkua!

tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Kissa hännän sai..


Nyt ovat valmiit molemmat kissat. Onnistuivatkin mielestäni ihan suht hyvin.

lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Ihanaa, viikonloppu!

Kyllä on ollut kiireinen viikko ja siksi tuntuukin niin ihanalta hengähtää hieman ja saada apua lasten hoitoon taas parina päivänä. Niin ja tietenkin aikaa myös omiin juttuihin enemmän. Tildat kiehtovat kovasti. Työkaverini kävivät eilen ja toivat töissä lainassa olleen Tildan kevät / pääsiäiskirjan. Ihanaa katseltavaa taas pitkästä aikaa... Jotain pääsiäisjuttuihin sopivaa kangasta ostinkin jo maanantaina, mutta huomenna täytyisi penkoa varastot, että josko olisi tullut hankittua jotain jo valmiiksi. Luulen että sieltä löytyy, nimimerkillä kangashamsteri :´).

Odottelen vielä patjoja sivustavedettävään. Mietin, että minkä värisen kankaan hankkisin päällimmäiseen patjaan. Valkoinen saattaa olla hieman liian arka, mutta toisaalta se olisi ihanan kevyen näköinen, jos sitten laittaisi erilaisista sinivalkoisista kankaista tehtyjä tyynyjä. Toisaalta voisi laittaa myös sinivalko-patjaraitaisen kankaan ja erilaisia valkoisia tyynyjä. Laitan ohessa kuvia meidän olohuoneesta, johon sivustavedettävä sohva jää. Siirrämme sen vain pöydän toiselle puolelle vasten ikkunaa ja pöytää käännetään toisinpäin. Tuoleja laitetaan toiselle puolelle pöytää ja päihin. Pöydänkin haluaisin maalata valkoiseksi. Täytyisi rehata sekin sinne entisöintiin... Vaikka hommia riittää siellä on jo muutenkin tarpeeksi. Taidan tulla muuten siihen tulokseen, että se patjaraitakangas ja valkoiset tyynyt olisi parempi. Pidän kuitenkin enemmän vaaleasta ilmeestä, sinistä vain hitusen. Ajatuksia voi heitellä, jos jollakulla tulee mieleen, miten huoneen ilmeen saisi vaalennettua..

Olohuoneemme:Pariovet ja niistä katsottuna vasemmelle.
Pariovilta katsottuna eteenpäin, hiukan oikealle

Pariovilta katsottuna oikealle

Laitan sitten vaikka alkuviikosta kuvia eteisistämme, sekä sisä- että ulkoeteisestä, joissa mielestäni olen päässyt melko mukavaan lopputulokseen. Nauttikaahan ihanan keväisestä ja aurinkoisesta säästä, jota ainakin täällä Pohjanmaalla tänään oli! Kevättä ja kesää kohti, mahtavaa!

perjantaina, helmikuuta 15, 2008

Kakun ohje

Marianne -hyytelökakku
Ainekset:
200 g suklaakeksejä (olen tehnyt myös digestive -kekseistä ja hyvää niinkin)
50 g voita sulatettuna
-----------------------
2 dl vispikermaa
120 g marianne crush rouhetta
200 g rahkaa
5 liivatelehteä
1 dl kiehuvaa vettä
-----------------------
400 g marjoja
1dl sokeria
4 liivatelehteä
1 dl punaista mehua

Murenna keksit ja sekoita voisulan kanssa, painele irtopohjaisen vuoan pohjalle. Vispaa kerma, sekoita siihen rahka ja mariannerouhe. Liota liivatelehtiä (5 kpl) noin 5 min kylmässä vedessä, purista ylimääräinen vesi pois ja sekoita kiehuvaan veteen. Lisää kermavaahtoseokseen. Sekoita ja kaada keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia ja valmista viimeinen kerros. Soseuta marjat sauvasekoittimella sokerin kera. Liota liivatteita taas se viisi minuuttia ensin kylmässä vedessä ja liuota ne sitten kiehuvaan mehuun. Sekoita marjasoseeseen. Kaada edellisten kerrosten päälle. Jäähdytä kakku jääkaapissa, tai jos laitat pakastimeen, ota se huoneen lämpöön sulamaan ainakin tuntia aikaisemmin ennen tarjoilua. Ja eikun syömään!

torstaina, helmikuuta 14, 2008

Valmista tuli




















Sinimekkoinen Hilma valmistui juuri, vaaleanpunamekkoon pukeutunut mirri on edelleen ilman häntää ja nimeä. Pakko oli laittaa jo kuvaa, kun sain ne tähän saakka! Yötä


Hyvää ystävänpäivää!!!

Huh mikä urakka! Päätin, että leivon Antin kanssa hyytelökakun huomisia vieraitamme varten. Kyllä lasten kanssa leipominen vaatii pitkää pinnaa, mutta valmistakin onneksi tuli.. Teimme marianne -hyytelökakun. Ohje löytyy multa (voin kirjoittaa tänne, jos joku haluaa) ja kaupasta (joistaki) marianne crush pusseista, on muuten tosi hyvää. Vielä ehtii tehdä huomiseksi!

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Työn alla puuhevonen




















Aloitin eilen entisöimään uutta esinettä, puuhevosta. Sen on aikoinaan tehnyt paappani isälleni ja hänen sisaruksilleen. Sen pyörät ovat kuitenkin olleet huonossa kunnossa jo niin kauan kuin isäni muistaa, eikä sillä ole varsin leikitty pitkään, pitkään aikaan. Hevonen on mielestäni kyllä tosi nätti ihan vaan koristeenakin. Eilen kuitenkin katsoimme opettajani kanssa, että vaihdamme siihen puupyörät sekä eteen että taakse ja sillä voisi sen jälkeen jopa taas ajaakin. Edellinen pyörä on ollut edessä metallinen, kumireunuksella ja takana siinä olikin jo puupyörät. Nekin sorvataan nyt uudestaan (suurkiitos opettajan avun, itse en kyllä osaisi mitään tuollaista!). Hevonen on ollut harmaa ja paappani on maalannut siihen silmän, harjan ja korviinkin on laitettu jotain väriä. Tarkoituksenani olisi nyt kuitenkin maalata siitä kauttaaltaan valkoinen. Harjasta en vielä tiedä, josko laittaisi joitain ns. oikeita harjaksia... Täytyy vähän miettiä, ne voi sitten tehdä viimeisenä. Nyt lähdemme lasten kanssa "kissan viiksiä" ostamaan. Rautalanka, jota minulla oli, on liian paksua siihen tarkoitukseen. Ensimmäisessä kuvassa hevonen alkuperäisessä kunnossa ja vieressä eilen kuvattuna. Palataan taas!

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Entisöintiä


Tänään onkin taas tiistai ja illalla entisöinti.. Olen käynyt jo nelisen vuotta kansalaisopiston järjestämässä piirissä. Ja melko paljon olen ehtinyt tehdä. Edellinen projektini oli pitkä, koska odotin viime keväänä toista lastamme, ei olo ollut läheskään joka kerta sellainen, että olisin jaksanut sinne lähteä, niin, ja olihan se melko suuritöinenkin. Hioin ja käsittelin mummuni vanhan penkkisängyn. Hän nukkui siinä vielä viime syksynä, mutta ostin hänelle uuden sängyn ja sain alkaa kunnostamaan sitten tätä vanhaa. Sänky on muuten ollut käytössä myös mummuni äidillä.

Sain työn viime viikolla valmiiksi ja haimme sen kotiin. Nyt se odottaa vain enää patjoja, jotka pitäisi saada tämän viikon lopulla. Siirrämme sitten penkkisängyn olohuoneen pöydän toiselle puolelle.

shoppailua


Antti, vanhempi pojistamme on aina näin maanantaisin hoidossa, joten aikaa on paljon enemmän omiin juttuihin. Täydensin taas vähäsen kangasvarastojani käydessäni ostoksilla :´). Vauva oli päiväunilla mummolassa, joten sain olla ihan rauhassa. Ompelukset eivät kylläkään edistyneet tänään..
Päästessämme kotiin olimme tyytyväisiä, minä ostamiini kankaisiin, Antti todella hienoihin piirroksiinsa ja Leevi hyvin nukuttuihin päiväuniinsa.

maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Lisää keskeneräistä












Tilda innostus
on kyllä kokonaisvaltaista tällä hetkellä :´) . Kolme keskeneräistä työtä. Jotain täytyisi saada jo valmiiksikin, ennen kuin enää aloitan uutta. Toinen kissani saa vaaleanpunaiset vaatteet. Hänen vaatteeseen käytän aitoa Tilda kangasta, johon yhdistän isossa vaihdossa saamaani ruutukangasta ja samaisesta vaihdosta tullutta ihanaa nauhaa. Toisessa kuvassa on keskeneräinen hyvän yön enkeli, johon tuo samainen ensimmäisessä kissassakin käyttämäni raitakangas sopii mielestäni hyvin. Pieni onnettomuus sattui muuten kissan hännän kanssa, kun samalla työmaalla vieraili kolme vuotias poikani. Antti nimittäin leikkasi häntään muutamia isohkoja reikiä, minun katsoessa muualle. Kissan häntä pitäisikin nyt leikata ja ommella uudelleen, siirrän tuonnemmaksi.. Täytyy myöntää, että harmitti! Toisaalta vähän naurattikin kun hän niin innokkaasti olisi halunnut auttaa. Isompana hän on varmasti jo hyvä apulainen.

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Ensiaskeleet blogien maailmaan...

Päätin sitten minäkin aloittaa oman blogini. Olen jo hetken aikaa seuraillut paljon varsinkin Tildalaisten blogeja ja mielenkiinto on sen myötä kasvanut kovasti omankin avaamiseen. Nyt sen sitten uskaltauduin tekemään! Kuvasin tämän hetkisiä projektejani ja tässäpä ensimmäinen kuva keskeneräisestä työstäni.

Tämä toistaiseksi nimetön kisu odottelee vielä itselleen viiksiä. Teimme nimittäin joulukranssit äitini luona ja tummat rautalangat ovat jääneet sinne. Täytyy hakea tässä joku päivä, että saan mirrin valmiiksi.

Jatkan taas kunhan ehdin! Nyt nukkumaan, että jaksan yöllä taas syöttää Leevi-pojan (vajaa 5 kk)..