lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Kuulumisia piiiitkältä ajalta

Onpa taas kulunut aikaa. En enää edes lupaa mitään, kirjoittelen silloin kun aikaa ja inspiraatiota riittää. Työ syö nyt kaiken ajan ja jaksamisen! Iltaisin en jaksa mitään enempää kuin välttämättömimmät puuhat..

Laitan kesältämme muutamia kuvia. Kesä ja erityisesti loma olivat ihanaa aikaa. Siitä on nyt paljon hyviä muistoja ja näitä kuvia.



Teimme muutamia retkiä:
- viikonloppu ystävien luona helsingissä ja vierailu Linnanmäellä
- yö Vaasassa ja tropiclandiapäivä siskoni perheen kanssa
- kesälomaretki Jyväskylän kautta Vantaalle ja sieltä Ikaalisten kautta kotiin. Kävimme mm. Tykkimäellä ja Hop Lopissa, joka oli meidän lapsille uusi paikka, koska meillä päin ei sellaista vielä ole. Paluumatkalla tosiaan uimista kylpylässä kaiken touhun ja huvipuistokieputusten jälkeen
- lomani viimeinen päivä vietettiin vielä uudelleen Vaasassa tropiclandiassa helteestä nauttien. Tämä paikka on kuin ulkomaille menisi. Niin ihana juuri lämpiminä päivinä!



Terassistakin ehdimme nauttia, ulkona grillattiin ja istuskeltiin.



Tämä kukkapenkki saatiin kesän aikana valmiiksi. Nyt onkin piha sellaisessa kunnossa, kuin olin sen halunnut olevankin valmiina.



Ja tässä kesälomani projekti. Vauvan peitto lahjaksi. Siitä tuli kyllä todella ihana. Lankana Alpakka ja ohje oli kesän Moda lehdestä. Mukava virkkausmalli. Peitto kulki mukanani myös lomamatkalla :´) Tein muuten myös toisen tällaisen, hieman pienemmän, valkoisen. Innostuin niin paljon tuosta mallista.

Kesälomalla otin aikaa myös kummilapsille, jokaisen kanssa tehtiin jotain. Vanhimman pojan kanssa vietimme päivän ostoksilla. Hän halusi uuden koulurepun ja kännykkätaskun syntymäpäivälahjaksi. Herkuttelua hampurilaisella myös. Ekaluokalle menevän kummityttömme kanssa tildailimme hänen ollessa meillä yökylässä ja tuloksena syntyi ihana sydän.



Pienimpien kummipoikien kanssa olemme vain nähneet useasti, toista heistä hain meille muutamaksi tunniksi leikkimään ja torilla nautimme jäätelöstä.

Syksyyn onkin jo siirrytty näiden kaikkien ihanien kesämuistojen kanssa. Nyt saakin juosta tukka putkellä töitä paahtaen. Ylitöitä on jo kertynyt siihen malliin, että joulukuussa suuntaamme Rukalle huokaisemaan hetkeksi syksyn puurtamisen jälkeen. Mukavaa siis tiedossa.

Toissa iltana pystytimme ihanan näyttelyn Pohjanmaan tildailijoiden kanssa Kaarakan taloon Seinäjoelle! Olen ihmetellyt, miten muutama nainen onkaan saanut niin paljon kauniita töitä aikaiseksi, taidetaan olla aikaste tehokkaita mimmejä!! Wau, näyttely on kyllä mahtava! Näyttelyn kuvia voi katsella enemmältikin uudesta Pohjanmaan tildaajat blogistamme. Sieltä voi jatkossa myös seurata toimintaamme.



Näyttely on avoinna Kaarakan talossa Seinäjoella (sahalankatu 3) 18.9.-30.10. Avoinna ma-pe 10-18 ja la 10-14. Seinäjoen käsityömessuthan osuvat juuri tuohon ajankohtaan 2.-4.10., eli matkaan jopa kauempaakin voi sisällyttää sekä messut, että vierailun näyttelyssämme. Ja messuillahan on tietysti myös mittava Tilda osasto tarvikkeineen päivineen!

Palaillaan taas!

14 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Mukavia juttuja olette touhailleet ja kivaa kun pääsi osaksi kesänviettoonne ;)
Tuo peitto on kyllä sievä, kerrassaan. Näyttelykin oli tosi kaunis, mukavaa että sain osallistua myös siihen =) Palaillaan taas kuulumisten kera. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Krisse kirjoitti...

Krisse lukusilla..mukavaa sunnuntaita..:-))

Miia/ Rajalan tupa kirjoitti...

Heips!Kiva lukea kuulumisia taas...

Ida kirjoitti...

Ihan mahtava vesipuistokuva!!

Kivaa kun et oo hylänny tätä :)

kati kirjoitti...

Kiva kun postasit. Pääasia on ettet lopeta blogiasi, jookos!! Tildanäyttely näyttää mahtavalta. Kuten myös uusi kukkapenkkisi. Käsityömessuille olen ilman muuta tulossa. Tapahtuma kuuluu ihan jo syksyn vakijuttuihin, nähdään!

Sanna kirjoitti...

Ihania kesäkuvia, mieli kaihoaa takaisin lämpöiseen kesään, vaikka onhan syksykin ihanaa aikaa.
Tildanäyttely näyttää upealta, hurjan paljon ihania käsitöitä. Hieno homma! :)

Sara kirjoitti...

Ihanan näköinen terassi teillä! Ja kiva uus kukkapenkki, -voi kun olisi oma piha....... =)

Sari Kujala kirjoitti...

Heips ja kiitoksia ihanasta Tilda-kurssista! Sain kuin sainkin Vintage-enkelin eilen valmiiksi ;)

Ihana blogisi, täytyypä tutustua siihen oikein ajan kanssa. Oma blogini on täysin alkutekijöissä, tarkoitus on sinne piakkoin tämän vuoden tekeleitä lisäillä.

Ihanaa syksyä, moikkaan messuilla, jos sinut bongaan :)

Merja K kirjoitti...

Heissan Maissi, kiva kuulla sinusta :) Samanlainen hurlumhei taitaa olla sielläkin käynnissä, viikot vilistävät silmissä.

Kesälomanne kuulosti ihanan leppoiselta - juuri sellaiselta kun kesän täytyy ollakin.

Voi hyvin ja voimia syksyysi!

Mari kirjoitti...

Kivoja touhuja:) Tykkään peitosta kovasti.

Olispas joskus hauskaa törmätä jos täällä suunnalla liikut;) Siskollani ja sulla taitaa olla yhteinen tuttu. Mape(?). En tiiä oikeaa nimeä;)

jEnNi kirjoitti...

Moikkelis! Kyllä tämä internetti on vain pieni ja pyöreä. Löysin tämän sun blogis aiva sattumalta, ku pyörin tuolla muissa blogeissa. Jännää! Mukava lukea näitä postauksia. Jatka vain hyvää työtä!

Maaka kirjoitti...

Oletpa mukava kummitäti :) Meidän muksuilla ei ole kummeja, mutta eipä 5 aikaansa ja huomiotaan antava olisi varmaan löytänytkään :D ihanasti tehnyt :)

Tilda-näyttely näyttää houkuttelevalta, täytyypä ma reissulla koittaa käydä sielä ihastelemassa :)

kati kirjoitti...

Mitä kuuluu???
Vaihtuuko blogi pian punaisen tuvan aarteiksi :D

jansku kirjoitti...

Ensi kertaa vierailulla blogissasi - Tykkäsin! :)