lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Vaaleanpunaista

Tänäkin keväänä, kuten jo muutamana edellisenäkin olen ihastunut vaaleanpunaiseen väriin. Olohuoneeseen olen taas vaihtanut vaaleanpunaiset verhot ja muutaman uuden tyynynpäällisenkin ompelin. Itse asiassa kävi niin, että löysin kaunista vaaleanpunaista kangasta, jossa on valkoisia pieniä palloja. Ostin muutaman metrin ja ompelin. Mieleeni juolahti, että tämähän olisi aivan ihana juhlapukukangas.. Minulla kun ei vain taida realistisesti ajatellen olla aikaa puvun ompelemiseen, kysyin mieheni serkulta, josko hän voisi sen minulle valmistaa. Hän lupautui ja kävimme ostamassa jo lisää kangasta. Kuvassa alla.


Eilen innostuin tekemään tulevaan juhlapukuun sopivan korun, kun löysin Tampereen käsityömessuilta ostamani helmet. Töistä ostin työhön sopivaa koruvaijeria ja lainasin sopivat pihdit. Ihanaa puuhaa tuo korun tekeminenkin. Se oli minulle nimittäin ihan uutta puuhaa.

Koska vaaleanpunainen on nyt viehättänyt kovasti, on se edennyt joapa alusasuihin saakka, eilen tulivat tilaamani tuotteet ja suoraan kuvauksiin mukaan nekin. Nätit olivat :´)



Olohuoneen pöydällä viihtyvät hyvin nämä vieläkin tosi kauniina olevat neilikat, jotka sain viime viikon torstaina. Kimpussa ollut gerbera ei kestänyt kauaa, mutta nämä neilikat ovat todellisia kestokukkia.



Eteiseen nostin taas tämän viime vuonna tekemäni puutarhaenkelin.
Päivällä olin jo muutaman tunnin pihapuuhissa, nyt on kyllä niin lämmin ja kaunis sää, että on ihana olla pihalla. Luulenkin, että poistun tästä koneen äärestä taas pikimmiten ulos ja kukkapenkkien laittoon! Nautitaan auringon paisteesta!

8 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Tänään on ollut huikea hieno ilma... Vaaleanpunainen herkkä ja kaunis väri.

Tilu kirjoitti...

Pinkki on hyvä väri, tulee mieleen vaahtokarkit, marengit mansikkapehmis... kaikkea söpöä ja makeaa.
Hyvää viikonlopun jatkoa!

Nina kirjoitti...

Wau, ihanat pöksyt kauniin mekkosen alle. Tahtois kans!

Ida kirjoitti...

:) Meillä myös vaihtui pari viikkoa sitten olohuone ja terassi vaaleanpunaisella maustettuun asuun!
Ja mä haluan jotenkin nyt erityisesti muistaa näitä naisellisiakin asioita sisustuksessa, ettei pojat vie kokonaan voittoa!

Vieläkö teillä olisi suunnitelmissa tehdä kevätreissua (tai alkukesän) meille päin?

Merja K kirjoitti...

Olen ikuinen vaaleanpunafani, se jaksaa sykähdyttää vuoden toiseen. Tuosta kankaasta muuten tulee varmasti ihana mekko :)

Iloista sunnuntaipäivää!

Mari kirjoitti...

Oi miten kauniita vaaleanpunaisia juttuja;) Tuo pallokangas on tosi herkullisen näköistä... Tulee varmasti upea asu. Minäkin olen ollut niiiin paljon pihahommissa, että nyt täytyy varmaan alkaa siivoilla tässä sisällä... Mukavaa alkanutta viikkoa sinne! Niin, ja vapun odotusta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Maissi!!
Nyt vasta löysin kivan blogisi ja siinä samalla muutaman muunkin "tutun" blogi kirjoittajan.
Mukava lukea kuulumisia naapurikylästä. Sininen talo on nyt tallennettu suosikkeihin.
Terveisiä tv. Heleon.

Tiia kirjoitti...

Tosi sievä kangas! Vaaleanpunainen on kyllä ihana väri! Hyvä että löysit myös nuo korutarvikkeet =)