maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Paluu kotiin ja arkeen

Voi, miten mukava pitkä viikonloppu minulla olikaan! Kiitos muutamille hyville ystävilleni. Lähdimme jo torstaina junalla Leevin kanssa kohti Helsinkiä, jossa yövyimme ensimmäisen yön Leevin kummien luona.


Perjantaille olin sopinut Kasperiinan Merjan kanssa, että käymme hänen liikkeessään. Halusin muutamia Tilda kankaita ja Merjan tapaaminen tuntui mukavalta ajatukselta.

Mukavaa se kyllä olikin! Hän on blogituttavani täältä blogistaniasta. Olemme seuranneet aktiivisesti toistemme kirjoituksia jo pitkän aikaa. Ja meistä molemmista tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme jo hyvinkin! Kiitos vielä hänelle! Hänen putiikistaan shoppailin hieman kankaita Tildapeittooni ja ihanaiset Sokeri, tee ja kahvipurnukat.





Perjantaina ystäväni haki meidät Vantaalle, jossa sitten majailimme koko viikonlopun. Lauantaina suuntasimme Ikeaan, josta ostelin tarvikkeita tuleville 60-vuotis synttäreillemme. Mieheni täytti tuosta määrästä puolet jo helmikuussa ja minun vuoroni on sitten kesäkuussa. Koska helmikuussa aika oli Leevin yöheräilyjenkin suhteen vielä huono juhlimiselle, päädyimme kesäkuun lopussa järjestettäviin kesäjuhliin.. Ostelin serviettejä, jääpalamuotin boolin tähtikuutioita varten sekä kangasta josta suunnittelin liinoja pihapöydille.




Kankaan kanssa kävi kuitenkin niin, että se ei lopulta tuntunutkaan niin mieleiseltä liinakankaalta, joten päädyin käyttämään sen muuhun tarkoitukseen. Olen leikannut siitä jo mukavia kesäkasseja ja kunhan saan valmiiksi, niin esittelen ne sitten. Ikeasta ostin myös yhden valkoisen naulakon, mutta se odottaa vielä kasaamista. Ostamieni tavaroiden oli tultava junassa, joten tuon enempää en tullut ostaneeksi. Pari kangasta, joita olin ajatellun, oli nekin loppuneet.

Vantaalla asuva ystäväni on myös hurahtanut hänkin Tildailuun, mutta Tilda juttuihin saakka emme ehtineet. Ompelimme laukut molemmille lauantai-illan ratoksi! Idean laukun mallista bongasin Niinan blogista.



Kotiin tullessani odotin hieman pakettia Tilda keittiövaihdosta. Sellaista ei ole kuitenkaan vielä minulle saakka saapunut.. Olisikohan postipoika sekoillut?? Niin, ja oli todella surullista lukea ikäviä uutisia täältä blogista tutuksi tulleelle ihmiselle, kyyneleet tulivat silmään. Ikinä ei huomisesta tiedä, mitä se voikaan tuoda tullessaan..

3 kommenttia:

kati kirjoitti...

Olipas sulla mukava viikonvaihde! Ja kivan kesäkassinkin ehdit reissussa surauttaa ystäväsi kanssa.

Minäkin jo suunnittelen etelä-suomen kesälomamatkaa ja ainakin just tuolla ikeassa pitää poiketa. Harmi vaan kun se on täältä lakeuksilta (vielä) niin kaukana. Tulisi kyllä varmasti käytyä siellä turhankin useasti jos olisi lähempänä. Mukavaa viikkoa!

Niin ja hauskaa muutes kun tapasit Kasperiinan Merjan! Niin se netti yhdistää ;)

Maissi kirjoitti...

Moi Kati. Joo, hauskaa kyllä oli. Rentouttavaakin, vaikka Leevi oli mukana.

Olisipa se Ikea tosiaankin lähempänä jo pian! Kyllä sieltä löytyy aina niin paljon kaikkea mukavaa osteltavaa. Tosiaan joskus ihan liikaakin.

Niinpä, blogienkin kautta tuntuu löytyvän tosi mukavia ihmisiä!

jentsu kirjoitti...

Heippa!

Olisikohan tuon kassin ohjetta mistään muualta saatavana? Niinan blogia kun ei pääse lukemaan kaikki.. Haluaisin itselleni tuollaisen laukun!