tiistaina, huhtikuuta 15, 2008

Tosi hauskaa

...tehdä kukka-asetelmaa!





Olin eilen illalla kukkasidontakurssilla ja tällainen tuli tekemästäni kukka-asetelmasta. Opettajalla oli mukanaan muutamia erilaisia hänen itse valitsemiaan kukkasia, joista valitsin tällaiset. Kukkien nimiä en tietty muista, mutta tuo pinkki ruusu "näyttelee ehkä pääosaa tässä teoksessani" :´). Pidän kovasti tuossa ensimmäisessä kuvassa olevasta kukasta, jonka laitoin kurkottamaan sivusuuntaan. Se on kaunis! Niitä vain oli niin vähän, ettei koko asetelmaa voinut tehdä niistä.. Yksi ruusu oli aamulla kuvaa ottaessani hieman nuupahtanut, mutta nyt, leikattuani siihen uuden imupinnan ja laitettuani sen hieman paremmin sieneen, sekin on virkistynyt!

Asetelman tekeminen oli todella mukavaa puuhaa. Jo pieneenkin astiaan, esimerkiksi Mariskooliin saa todella näyttävän asetelman kukkasienen avulla. Minulla oli liian iso maljakko mukana, mutta siirsin asetelman sitten kotona tuohon sopivampaan astiaan. Innostuin ihan mahdottomasti. Esimerkiksi kesällä voisi asetelmia tehdä oman puutarhan kukkasista, tai niittykukista!



Kukkakimpun valmistaminen tuntui mielestäni paljon vaikeammalta kuin asetelman. Kimpusta tuli tällainen ja täytyy myöntää, että lopulta opettaja tekikin sen melkeinpä valmiiksi asti :´). Niin kuin lähes kaikkien muidenkin kurssilla olleiden!
Mukava ilta, eikä pelkästään mukavan tekemisen vuoksi, vaan tosi hauska oli tavata pitkästä aikaa myös työkavereita!

Unelmakerhon pakettini hain tänään. Minun purkkini olivat tietty jääneet jälkitoimitukseen.. Tylsää. Kirjat olivat kuitenkin mieleisiä, tildan tapaan ja tilkkukirja.

13 kommenttia:

jaana kirjoitti...

Oi, rakastan kukka-asetelmia!!!
Todella kaunis tuo tekemäsi!

Tiia kirjoitti...

Ihania asetelmia ja toi valkoinen kukka tosi nätti. Täytyy tulla joskus sun oppeihin ;)

Merja K kirjoitti...

Hienoja asetelmia olet saanut aikaan. Palo sidontakurssille sen kun voimistui nämä nähtyäni. Ehkä olet vielä tulevaisuudessa floristi ;)

Maissi kirjoitti...

Hei Jaana, Tiia ja Merja, yllättynyt olin itsekin, että sain onnistuneen lopputuloksen, aloittelijan tuuria!!

Merja: Niin, heitinkin pomolleni, että mites nyt, jos joku alkaakin tämän myötä suunnitella alan vaihtoa! Täytyy sanoa, että kivaa se kyllä oli.

Mari kirjoitti...

Hienoja!
En ollenkaan huomannut, kun tänään teillä käytiin..

Anonyymi kirjoitti...

Kukka-asetelmien tekeminen olisi hieno taito. Sinun asetelmasi on tosi kaunis. Meillä tytär ajatteli teettää yo-juhliinsa kukka-asetelman juuri mariskooliin. Toivottavasti siitä tulee kaunis!

Maissi kirjoitti...

Hei Mari! Tuossa pöydällähän se asetelma tais olla, toki siinä oli varmasti muutakin :´)

Mintsumaria: Kiva että poikkesit! Uskon, että ylioppilaasi asetelmasta tulee varmasti tosi hieno. Muutama nainen teki tuolla kurssilla työnsä juuri Mariskooliin. Ja onnistuneita tuli. Skooli kun on itsessäänkin jo niin kaunis, ja vielä kun sen koristelee kauniilla asetelmalla, niin kyllä kelpaa laittaa kahvipöytään!

Heidi kirjoitti...

Tosi upeita kukka-asetelmia. Voi kun joka päivä olisi kotona tuoreita kukkia.

Heidi
<3

Maissi kirjoitti...

moI HEidi! Voi, olisi ihanaa, jos voisikin olla aina kukkasia pöydällä. Tuoreita, kauniita ja aina niin kauniita :´)..

Nora kirjoitti...

Ihania kukkia! Asetelman tekemistä olisikin hauskaa kokeilla joskus.

Jätin sinulle haasteen blogiini, käypä nappaamassa, jos ehdit.

Johanna kirjoitti...

Iltaa!
Jostain kumman syystä;) jäin lukemaan juttua kukista...
Tämä on ensimmäinen vierailu sivuillasi, mutta nyt lapset kutsuvat, joten palailen uudestaan!!
P.S. se valk.on afrikanlilja..

Maissi kirjoitti...

Moi Nora, kävinkin jo blogissasi katsastamassa haasteen, kiitos.

Hei Johanna! Kiva kun poikkesit ja tervetuloa taas uudelleen. Onpa mukava tietää nyt tuon kukan nimi. Näin sellaisen muuten eilen jossain mainoskuvassakin. Kaunis siinäkin.

Sarppa kirjoitti...

Oi kuinka upeita asetelmia..